0:00
0:00

24.2.2025

Seinä kolmannelle

Brittifutispodcast: Mestaruustaisto on päättynyt

B

Seinä kolmannelle Brittifutis-podcast. Yhteistyössä Kastropup Soho Tampereella.

A

Tervetuloa messiin Seinä kolmannelle Brittifutiksen merkeissä taas mennään. Minä olen Jaakko Tiira kanssani täällä.

Pauli Loukola miehemme Manchesterista. Puhutaan tässä jaksossa vähän viikonlopun peleistä, joissa valioliikan mestaruus käytännössä ratkesi toisessa osassa häkellyttävän tasaisesta eurokamppailusta ja loppuun fish and chips.

Mutta otetaan Pauli, päästetään irti. Pauli oli viikonloppuna Kudison parkilla katsomassa kahta putoamista.

Putoamistaistelussa, no ei ne nyt ehkä enää putoamistaistossa ole, mutta siis Everton Manchester United, niin kerro Pauli vähän, että oliko siinä kun Everton rynni Unitedin yli ekalla jaksolla meni 2-0 johtoon,

niin alettiinko siellä vieraskannattajan päädyssä jo vähän katselemaan, että minkälaisilla junayhteyksillä pääsee ensi kaudella Plymouthiin tai vaikka...

Birminghamiin.

B

Siis siellä alettiinkin puhua Unitedin kohtaa seuraavaksi keskiviikkona Ipsvitsin, niin ihan aidosti siis kuuden pisteen ottelusta siinä kohtaa kun Everton johti, että tämä Manchester United-Ipsvits

olisi ihan aidosti noussut semmoiseksi kamppailuksi, mikä tuon putoamiskamppailun kannalta olisi ollut merkittävä.

Jos United olisi tuon hävinnyt ja vaikka Ipsvits on ottanut viikon pisteitä, niin silloin...

Tämä on taas ollut semmoinen kuuden pisteen kamppailu.

Kyllä oli hauska päivä Liverpoolissa aina kun sinne lähtee, kun tulee matsia isommin katsomaan.

Ja kyllä se ennen peliä veikkaili, niin tulee tasainen kamppailu, mutta en millään olettanut, että Everton kävelee oikeasti Unitedin yli.

Se olisi saattanut kadata siinä 2-0-tilanteessa, jos Everton olisi vaikka osunut kolmannen, niin en tiedä mitä siitä olisi tullut.

Sitten toisella puolella, että jotenkin peli kylläkin kääntyi ja mä luulen, että se vähän kyllä lopetti tuon ainakin nyt keskustelun tuosta putoamiskamppailusta.

Mä sanoin Unitedin kanssa, että ei heidän siihen pitäisi enää ajautua millään, mutta ekalla puolella kyllä oli yksi luokattomimmista esityksistä punapaita sillä.

A

Tuota joo, onhan se kyllä hurjaa.

Tässä tilanteessa ollaan, että sillä ylipäätään ei spekuloida.

Siinähän tosiaan pakko nostaa esiin Beto, joka näytti kyllä karseelta flopilta pitkään, niin jatkoi maaliputkean nyt neljä edellismatsia, viisi häkkiä.

Aika mojoova viimeistely oli, pomputti siitä maan kautta yläpeltiin.

Sehän on aika järeä tyyppi, semmoinen sopii.

David Mojesin pelitapaa vähän niin kuin vanhan liiton sentterinä, niin miltä näytti mies paikan päällä?

Oot nähnyt ehkä ennenkin, mutta nyt tämmöinen todella formipeto.

B

Onhan vaikuttava näky sillä juoksutyylillä ja vähän mun mielestä lyhyet shortsit jaloissa, mikä korostaa sitä sen jalkojen pituutta.

On tosi vakuuttava niin järkelemässä kokoinen pelaaja.

Ja se maali jotenkin.

Ja Evert Beto teki siinä, niin se oli se flipperipallo.

Mä muistan, että siinä tuli semmoinen toinen tai kolmas purkuyritys mäen Unitedin pelaajan.

Mä muistan, että mä sanoin siinä vieruskaverille, että tää olisi tyypillisin maali, minkä United tästä voi päästä.

Ja sen jälkeen siinä tuli vielä kolme flipperia varmaan lisää, minkä jälkeen sitten Beto iski sen pallon maaliin.

Mutta joo, oli silleen viihdyttävä ottelu sitten loppujen lopuksi, että hieno päästä Kudison Parkille taas.

Ja muuten siihen katsomuosassa, missä katsoin peliä, se oli jotenkin kanssa semmoinen huomio, minkä tein.

Että onpahan vanha stadio ja sitä kun tömistyttää, niin siitä tulee yksi näistä Kudisonin tämmöistä äänistä.

Ja sitten toinen, kun olin tuossa pois maastakin pari viikkoa, niin oli hienoa palata tähän brittifutiskulttuuriin mukaan.

Ja jotenkin se oli hauska tämmöinen ilmiö, se taksimatka, kun mentiin Lime Streetilta Kudison Parkille, niin mä jaoin sen taksi pari Man United-kannattajan kanssa.

Ja sitten yhden paikallisen Everton-kannattajan kanssa.

Ja se on jotenkin se kemia semmoinen, mikä tulee Briteissä, kun me hypättiin siihen taksiin ja sitten huomaa, että kuskilla on, siinä oli semmoinen pieni Liverpoolin logo siinä konepellissa.

Niin sitten tajusin heti, että okei, kuski on Liverpoolin kannattaja, sitten siinä on Evertonin ja Unitedin faneja.

Niin siinä jotenkin se ekat kolme-neljä minuuttia siinä taksilla, kaikki on vähän niin kuin hiljaa ja koittaa arvuutella, että kuka kannattaa mitäkin kuulostella ja niitä eri aksenteja.

Ja siinä on niin kuin semmoista jännitettä ilmassa, mitä esimerkiksi nyt Suomessa ei ikinä pääsisi oikein niin kuin tommoiseen tilanteeseen.

Mutta se on jotenkin se taksikuski istusi ihan hiljaa, koska hän selkeästi ei pitänyt etupenkillä istuvasta Evertonin kannattajasta varsinkaan, eikä sitten näistä Unitedin kannattajista.

Niin se oli jotenkin, se oli hieno semmoinen kokemus, se raukes kylläkin sitten ja sitten kuskikin oli ihan hauska.

Ja hauska tyyppi siinä pääsi niin kuin vittuilemaan oikeastaan niin kuin vähän kaikille siinä kyydissä, niin se oli hänelle ihan hauska kokemus, mutta se oli hyvä tilanne.

A

Niin ehkä kuvastaa sitä, että kuinka iso osa ihmisten identiteettiä, ei ehkä kaikkien, mutta kuitenkin monien se jalkapalloseura siellä on, että tavallaan kyllä Suomessa aika niin kuin vaikka on paljon intohimoisia kannattajia,

niin en usko, että niin kuin tuolla kovin paljon tämmöisiä jännitteitä syntyy sen pohjalta, että mitä kannattaa.

B

Joo, kun siinä pitää, niin kuin suurin osa ihmisistä kuitenkin on niin kuin hyvin käyttäytyviä ja niin kuin kunnioittaa toisiaan, mutta kaikki vähän niin kuin tietää, että joukossa on näitä, jotka on niin kuin todella, ei oikein niin kuin pääse keskusteluun ollenkaan, niin sitten siinä vähän niin kuin kuulostellaan tämmöisellä taksimatkalla, koska Liverpoolissakin ne taksikuskit on monesti semmoisia, jotka haluaa kyllä rupatella,

mutta se on se eka pari minuuttia vähän, missä niin kuin se kuski, se oikeasti kuunteli sitä keskustelua siinä ja hän niin kuin miettii, että minkälaisia ihmisiä nämä on ja sitten samoin siellä niin kuin vähän hiljaisesti puhuu nämä Manchesterin aksenttil puhuvat myös takapenkille, että se oli hauskaa jännitettä kyllä.

A

Tämä oli jo tasoa David Moyesin alaisuudessa, koska jos tässä nyt alkaa pohtimaan näitä Moyesin pidempiä pätkiä taaksepäin, niin West Hamissa oli Tomas Suček, just tämmöinen samantyyppinen, todella fyysinen, hyvällä ajotuksella boksiin rynnivä keskikenttäpelaaja ja aikanaan Evertonissa myös Maroon Fellain ja ehkä vaikka tietysti niin kuin erityyppinen, mutta kyllähän niin kuin Tim Cahillkin niin kuin tietyllä tapaa.

Tämän samantyylinen boksi-pokspelaaja, joka niin kuin myös menee sinne boksiin sisälle.

B

Tämähän olisi pitänyt jatkaa sitä prässiä niin kuin paineistaa näitä epävarmoja pelaajia, mutta sitten vähän niin kuin Everton laski liian alas siinä toisella puolella, alkoi varmistelemaan sitä voittoa ja mun mielestä tämä on niin kuin tapahtunut Moyesille aikaisemminkin ja ehkä se niin kuin sitten erottaa se, että minkä takia hän ei sovellu sitten noihin ihan niin kuin eliittiseuroihin, että se on vähän turhan negatiivinen se lähestymistapa ja se mun mielestä niin kuin kostautui tuossa Evertonille toisella puolella ja sitten minkä takia.

A

Tämä oli niin kuin siltä, että oli niin kuin iso ero niin kuin reagoinnissa ihan, että Unitedin pelaajat niin kuin kerta toisensa jälkeen keskikentällä hävisi kamppailut, näytti, että tilanteet tulee liian nopeita, mutta kyllähän tässä tosiaan Everton voi anglismia lainatakseni potkia itseään hampaisiin tämän pelin hukkaamisesta, että kyllä nyt X-Ketkin selvästi Evertonille meni se Fernandesin vapari, joka

oli tietysti komea suoritus, mutta ihan satapros Jordan Pickfordin piikki, että jos sä nyt veskana laitat muuri etukulmaa, niin sitten se tarkoittaa, että sulle jää se takakulma ja sinnehän se uppos, että en ihan ymmärrä, että miksi hän lähti siinä vähän niin kuin, näytti, että lähti niin kuin ennakoimaan sitä etukulmalaukaa, sitä Fernandes luki tilanteen ja pisti takakulmaa.

Jussi Latvala Miettinen Jussi Latvala Miettinen

Jussi Latvala Miettinen

B

Jussi Latvala Miettinen

Tosi semmoinen hyvä kilpailija, se jotenkin sen jangista, kun se tuli siinä Tokapuolella kentällä, niin hän on semmoinen, joka pystyy just tommosilla, on kalastellut noita pilkkuja vapareita aikaisemminkin ja on silleen ihaltavaa, mutta veti tos ihan liian pitkälle se hyppy, että semmoinen kevyt kaatuminen vaan ja kädet levälle, niin se olisi ollut pilkku ja Everton marssinut voittoa ja oikeasti tos putoamiskamppailusta jouduttu puhumaan Manchester Unitedin yhteydessä.

A

Hyvä kilpailija tosiaan tätä tänä vuonna 40 vuotta edelleen pelaa valioliikassa, että veikkaan, että kyllähän neillekin olisi ollut ottajia vaikka jostain MLS-stä tai mihin nyt lähdetäänkään jäähyttelemään, mutta on valinnut pelata ennemmin sitten näissä valioliikaseuroissa, mutta mennäänpä sitten siihen viikonlopun isoon otteluun.

Aika sitipiti palloa, mutta kyllähän tämä oli Liverpoolilla koko ajan hyppysissä ja oikeastaan voisi sanoa, että aikamoinen statement voitto Liverpoolilta näiden tähän saumaan, kun tässä nyt on ollut vähän puhetta, että alkaako ote lipsua, niin nyt näyttivät kyllä, että ei se kyllä lipsu vai mitä olit mieltä?

B

Totaalisen selvä. Mun mielestä kun tätä peliä katsoin, että statsit ja kaikki tämmöiset sen jälkeen, niin vähän näyttäisi toista, että olisi ollut tasaisempi ottelu ja Liverpool piti vaan 34 prosenttia taas olla pallohallinta ja XGkin melkein tasoissa, mutta kyllä kun tätä peliä katsoi, niin se oli Liverpoolin kontrollissa ja taas mun mielestä lotilla annettava siitä pistettä, että pystyi

rukkaamaan sitä kokoompanoa vähän ja lähtemään rohkeasti erityylisellä systeemiin tässä käytännössä ilman keskuslyökkääjää, missä vähän niin kuin Jones ja Soboslaipelas siellä ylimpänä väliin vaihteli paikkaa, että oli mun mielestä semmoinen vakuuttavia, kyllä tämä oli se voitto, missä me voidaan nyt alkaa julistamaan Liverpoolin mestaruutta mun mielestä.

A

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta

On kyllä semmoista aika niin kuin itsetuhoista on tuo, että pelaat korkealla linjalla ja noin huonosti toimii se prässi, että esimerkiksi se Real Madridin eka maali, kun se nuori aggressiivinen toppari Asensio heitti semmoisen niin perus chanelapallon niin kuin siellä Briteissä sanotaan ja Mbappé juoksi siihen ja nosti Edersonin yli.

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

B

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Derby

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

B

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Ja jussi Sitilä-atolenta.

A

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta advanced

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

B

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

A

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta Jussi Latvala-atolenta

loppukaudeksi, mutta tosiaan jos tässä nyt lähdetään spekuloimaan Liverpoolilla 11 ottelua jäljellä

Arsenal, jos sen rästipelin voittaisi, niin ero 8 pistettä, eli Arsenalin maksimipisteet tällä hetkellä

89 olettaa, että he kaikki 12 loppua peliä voittaisi, mitä ei varmasti tule tapahtumaan, koska he muun muassa

pelaa vielä vieressä Anfieldilla, niin Liverpool voittaisi siis ihan nykytahdillakin mestaruuden, he on 90 pisteen

tahdissa ja jos tässä nyt näitä pistekeskiarvoista vetää ennustuksia, niin Arsenal siis 7-7 tahissa ja Liverpool

tarvisi sen saavuttamisen 13 pistettä.

Ja se pitäisi kuudessa pelissä tulla täyteen, niin 33 kierros Lesteria vastaan pitäisi olla sitten se, kun se

ihan de facto ratkeaa, mutta toki sitten varmaankin mennään tuonne jonnekin 35-36 kierrokselle ennen kuin se on

matemaattisestikin varmaa, mutta kyllähän tämä nyt on siis taputeltu tämä mestaruustaisto.

Että se mun mielestä ratkesi jo siinä, kun Arsenal hävisi West Hamilla.

B

Joo, siinä kohtaa kilahti viesti meidän ryhmätsättiin sulta, että eiköhän se ollut siinä sen jälkeen.

Joo, tosikin itsekin aloin vähän laskeskelemaan, että milloin se mestaruus voi ratketa.

Siinä on kyllä tosiaan sen verran vielä noita pelejä, joissa Arsenal teoreettisesti onnistuisi voittaa kaikki, niin se on vähän ehkä turhan vaikeaa

koittaa tässä kohtaa löytää se ottelu.

Missä se voisi ultimaattisesti ratketa, mutta onhan se, no kolmas viimeinen ottelu on just tämä Liverpool-Arsenal-Anfieldillä

10. päivä toukokuuta, niin jos siihen mennessä ei ole vielä ratkennut, niin siinä olisi tietenkin tämmöinen yksi iso sauma siihen,

että nähtäisiin se ratkaisu, mutta joo, kyllä Liverpool ansaitsee kaikki kehunsa.

Se on ollut niin kuin vankkumaton, vaikka siellä on tullut niitä läheltäpiti tilanteita, mutta sitten siellä niin kuin kauden jälkeen sanotaan monesti,

siellä on niitä tiukkoja 1-0, 2-0 voittoja, mitä sitten päästään muistelemaan.

A

Joo, jännä nähdä sitten, nythän he varmasti pystyvät satsaamaan mestariliikaan vielä ja kierrättää valioliikassa plaajia, lepuuttaa heitä siellä.

Niin kuin siis, jos tässä nyt alkaa mestariliikaa voittajasuosikkia miettiä, niin tietysti Real Madrid varmaan on vähän taas semmoinen,

tuntuu, että uskon heidän taipuvan sitten, kun näen sen, mutta Bayern München oli todella isoissa vaikeuksissa Celticia vastaan

ja sitä ennen myös aikamoisessa rumputuleessa Leverkusenin vieraana.

Inter on kova, sielläkin toki niin kuin Italiassa tiivis mestaruus taisto on menossa,

Arsenalin en kyllä näillä hyökkäjävaihtoehdoilla usko, niin kyllä näkisin, että kyllä tässä Liverpoolilla ihan hyvät saumat on myös mestariliikassa mennä pitkälle.

Joskin, eihän se nyt mahdotonta ole, että he tästä lähtis samantien lauluun, kun pelaavat nuorta ja raikasta PSGtä vastaan.

B

Joo, ja siinä on mun mielestä kaikki englantilaisseurat on niin kuin samalla puolella tätä kaaviota, eikö niin,

niin Arsenal ja Liverpool ja Aston Villa, että Liverpool ja Aston Villahan olisi se seuraava kamppailu sitten,

jos ne menee tuosta jatkoon, niin kyllähän tässäkin kahdessa osa-ottelussa, niin Liverpool pitäisi nousta suosikiksi.

Aston Villa on klub Brygge, joka on ollut mestariliikan varsinainen yllätysnippu tällä kaudella,

mutta onhan siinäkin Villa ehdoton suosikki näin etukäteen laskettuna, että se olisi mielenkiintoinen pari,

jos Liverpool Aston Villa kohtaa sitten seuraavalla kierroksella taas.

En ole katsonut vedoluentikertoimia, mutta kyllähän Liverpool on oltava siinäkin kilpailussa,

niin ihan siihen Real Madridin ohella, niin kärkisuosikki.

A

Joo, no katsotaanpa, että jos sitä Real Madrid nyt on Barcelona.

Ne on osalla buukkereista, tai aika monella kakkonen, ja sitten on Liverpool.

Liverpool kolmonen, toki aika moni antaa suht samaa kerrointa Arsenalille vielä tässä vaiheessa,

mikä tuntuu perin hämmentävältä, mutta joo, mennäänpä eteenpäin.

B

Seinä kolmannelle Brittifutispodcastin teille tarjoaa Kastropup Soho Tampereella.

A

Euro-katsaus, tai sanotaanko ehkä paremminkin euro-paikkakatsaus.

Alustan tämä nyt kuitenkin vielä ennen kuin mennään noihin tähän Kimu Ranttiin sarjatilanteeseen.

Englantihan nyt melko varmasti ne viisi UCL-paikkaa saa,

ellei tässä nyt likimain kaikki lähde lauluun kaikista kilpailuista tässä.

Englannilla on City ihan ainut englantilaisseura, joka on tippunut.

Kyllä nyt uskoisin, että eiköhän tuosta Arsenal PSVn hoida ja Aston Villakin klubrykkeen

ja Tottenhamilla siellä Alkmaaria, niin kyllä englantilaisten pitäisi näitä nyt pisteitä sen verran saada.

Uskoisin, että koefficiency-pisteet avaa sen viidennen paikan.

Espanja onhan toinen, joka on hyvissä asemissa.

Italia, Saksa, aika moni joukko ei ole sieltä tippunut.

Kyllä Italia nyt varmaan viimeistään tippui kelkasta, kun kolme jengiä lähti lauluun tuossa edellisessä vaiheessa.

Eihän ole mitenkään itse asiassa mahdotonta, että Englantista olisi jo vain kuusi joukkoa ensi kaudella mestarien liikassa,

koska United ja Spurs kyllä vaikka huonoa kautta kotimaassa pelaavat,

niin ei se ihan mahdoton ajatus ole, että heistä jompikumpi voittaisi Eurooppa-liikaa.

Esimerkiksi Tottenhamin polkufinaali, nyt tässä voittaa Alkmaar, seuraavalla kierroksella tulisi Frankfurt tai Ajax.

Ja sitten tuon kaavion toisen puolen kovin joukkoja on Laatio.

Siitä olikin, että tämähän olisi todella Tottenham-maista, että he painelisivat tuosta Eurooppa-liikafinaalia ja hävisivät siellä Man Unitedille.

B

Niin sen jälkeen, kun on voittanut kolme kertaa nyt Englannissa.

Sekin on historiallista. Molemmat kerrat Valjoliikassa ja sitten vielä liikakapissahan Spurs laittoi Unitedin myös laulua,

mutta sitten häviäisi tämän tärkeimmän Eurooppa-liikafinaalissa.

Se olisi sellainen aika tyypillinen kaava Tottenhamin kaudelle.

A

Mutta ristiin pelataan. Tuossahan nyt periaatteessa voisi sanoa, että Arsenal ja Liverpool ovat aika varmat.

Ne ovat top kaksi.

Tai no Liverpool nyt aivan varmaan, mutta sitten tuosta nyt voisi sanoa, että tuossa on noista.

No minä julistan jo, että kolmesta viimeisestä mestariliikapaikasta taistelemassa.

Ehkä voi jopa laskea, että Fulhamkin siihen.

Eihän nyt ole kuin viisi pinnaa Man Cityä perässä.

Niin periaatteessa kahdeksan joukkuetta.

Se on hurja.

B

Minä en ihan jaksa Fulhamin laskea, mutta ainakin Aston Villan asti.

Aston Villa, Chelsea, Bournemouth, Newcastle, Man City näiden välillä.

Ja Nottingham Forest tietenkin.

A

Ja on myös tässä alkaa hajontaa olemaan.

Nottingham Forest tässä nyt on edelleen kolmantena, mutta nythän on huonossa vireessä.

Newcastle hävisi nyt 4-1 Newcastlen.

B

Eli kolme loppujen lopuksi.

A

4-3 siis. Oli puolialla 4-1 Newcastlen teho 11 minuuttisen jälkeen.

Mitä sinä linjaat, että onko Forestin kupla puhkeamassa?

B

No vähän siinä ekan puolia aikana se fiilis tuli, että minä olen nähty aika monesti, että ne on vähän epäforestmaiseen tyyliin.

Eli Newcastle juoksi tuon puolustuksen läpi ja se ei ole totuttu.

Siinä oli se kauhu 11 minuuttia, missä Newcastle osui neljä kertaa Forestiin vastaan.

Se oli kyllä tosi epätyypillistä tälle kaudelle.

Esimerkiksi Milenkovic oli tosi välissä siinä samoin kuin Ulla Aina.

Sieltä puolelta tuli ne pari semmoista.

Niin kuin nopeita Newcastle-hyökkäys, mistä tuli ne maalit.

Mutta kyllä sitten kun minä katsoin tuon suurimman osan ottelusta, niin se loppui sitten taas.

Foresthan oli, ei ne nyt ollut lähellä tasoitusta, mutta kuitenkin todella semmoinen.

He kaivoivat jostain semmoisen tsempiä ihan uuden vaihteen.

Se viimeinen puoltuntinen sai melkein Newcastlen kiinni ja pääsi siis maalin päähän.

He ovat kuitenkin kotikentällä.

Ihan eri porukka myös kuin vierasotteluissa.

Ja sitten kun tässä pelataan niin paljon ristiin, niin en minä Forestiin tuosta vielä...

No ei voi tietenkään missään tapauksessa laskea pois, kun he ovat kolmantena tällä hetkellä.

Ja heille se Eurooppaliikapaikkakin olisi jättimäisen iso juttu, vaikka putoisi tuosta mestariliikasta tuossa.

Vaikka häviäisi aika paljonkin pelejä, niin hyvät mahikset.

Tässähän...

Niin kuin kuntapuntari ihan viimeisiltä ottelulta, niin on kyllä tosi mielenkiintoista luettavaa, että sitä pelataan niin paljon ristiin.

Että minä katsoin, että viimeisissä kahdessa ottelussa, niin sarjassa on vain kolme seuraa, jotka on istunut voittamaan viimeiset kaksi ottelua.

Ja he ovat Brighton, Brentford ja kuntapuntarin kärjessä Tottenham, mitä ei parinkaan viikon takaisin olisi pystytty sanomaan.

Oikeastaan mikään näistä joukkoista tuntuu nyt.

Niin kuin sitten Brighton, Brentford ja Tottenham, että ei nekään nyt olisi ollut missään nimessä hyvässä vireessä.

Mutta ihan tämän kahden viime ottelun perusteella, niin he muodostavat tuon kuntapuntarin kärjään.

Että se vaan kertoo siitä, että miten paljon nyt tässä pelataan ristiin.

Ja toi ylempi keskikasti on täynnä hyviä porukoita.

Nottingham Forest Arsenal on siellä Viaplayn hommissa paikan päällä nyt viikolla, niin tulee olemaan taas tosi merkittävä kamppailu.

A

Joo, tuossa itse asiassa joukko, joka ei todellakaan ole hyvässä vireessä.

Chelsea hävisi Aston Villalle 2-1 lauantai myöhäisillan ottelussa.

Mulla on tässä vähän niin kuin molemmista pointteja, mutta nyt tuossa Chelseastä kiinni, niin kymmenestä viime pelistä kaksi voittoa vain.

FHK-piistähän lähtivät myös lauluun.

Brightonille hävisi siinä ja oliko viikko sen jälkeen, alle viikko hävisi 3-0.

Sitten samassa paikassa.

Tässähän nyt on aika moniakin vaaranmerkkejä.

Esimerkiksi Cole Palmer viimeisen kymmenen pelin 2-0 vain taas kiikareilla.

Moises Kaiseedo ei nyt ole vaipunut varjoihin, mutta ei kyllä ole lähelläkään samalla tasolla mitä oli syksyllä.

Veskariongelma taas nosti päälle.

Sanchez on sysätty penkille. Ehkä siellä on tätä podcastia kuunneltu silloisen City-pelin jälkeen, mutta eipä tämä kyllä tämä tanskanpoika Jörgensenkään oikein vakuuttanut.

Kyllähän oli se asensio loppuhetkien voittomaan ihan kammo hörppy siis Kainalosta lurahti.

Ei ole saanut kyllä missään nimessä mennä ja kyllähän mies aika murtuneelta siinä näyttikin sen jälkeen.

Oliko nyt...

Chelsillä kahdeksan veskaa kirjoilla ja paras heistä on Bournemouthin maalisuulla Kepaa.

En tiedä olisiko Kepaa ensi kaudella sitten Chelsin ykkösveskari.

Mutta mitä luulet, näkeekö Enson Mareska vielä kesään Stamford Bridgellä ja jatkokysymyksenä, että yltääkö Chelsi top neloseen tai top vitoseen?

B

Näkee. Kyllä minun mielestäni Mareska on ollut tosi hyvä.

Tuohon porukkaan.

Mutta Chelsi on vaan ehkä mentaliteeteita.

Minun mielestä tämän koko sarjan oudoin porukka.

Siinä puuttuu täysin semmoinen johtajuuskentä.

Se on kasattu niin eri puolilla, niin paljon vaiheellisia pelaajia.

Minulla on käyty jo alkukaudesta läpi, miten paljon siellä on pelaajia siinä ringissä.

Niin hyvin vaikea tehtävä.

Mutta minä silti, no, me ei vielä tiedetä Todd Paulin täysin hänen tyylisenä managereiden suhteen, että lähteekö yhtä helposti kuin Abramovicin porukassa.

Ehkä olisi jo saanut lähteä, jos olisi Abramovic ollut vielä siellä omistajuudessa.

Minun mielestäni hyvä valmentaja kuitenkin, että hän on tosi tiukka ja on ne selkeät periaatteet, millä hän johtaa tuota porukkaa.

Mutta se on kuriton jengi minun mielestäni.

Ja ehkä jos kerattaisiin kahdeksan podcast-jaksoa taaksepäin, niin olisin sanonut vähän eri tavalla tuosta keskikentän pohjaa.

Minun mielestäni Labia ja Kaiseedo silloin toimi tosi hyvin, mutta nyt sen jälkeen se on palannut se kurittomismi, mihin Chelsea yhdistää.

Ja vähän semmoinen tietynlainen sieluttomuus myös tuossa nipussa.

Niin kyllä se vaivaa ihan mahdoton sanoa noista, miten nuo europaikat tuossa menee.

Mutta kyllähän niinku Villa tällä hetkellä, niin toi Asensio Rashford.

Uusina niminä, jotka tässä Rashford syötti kahdesti ja Asensio teki, niin näkisin, että on semmoiset pelaajat, jotka on matkalla sinne kohti jopa neljän joukkoa.

Mun mielestä tällä hetkellä niinku vankiten ehkä nyt Man City mä laskisin sinne kuitenkin vielä siihen paikkaan jollain tapaa suosikiksi.

A

Tässähän jos Peku luo, että Chelsea saattaa olla aika kuseessa tässä, jossa sitten mestariliikapaikka tulee, koska

seurahan teki viime kauden tilitietäjätä ja vielä ollaan, mutta sitä edellisellä 90 miljoonaa

tappiota. Heidän on todella vaikea myydä pelaajia tästä, koska on niin pitkät sopimukset

amortisoitu pitkälle ajalle niitä siirtomaksuja, niin on vaikea profiitilla myydä.

Hehän viime kesänä myi niitä hotelleja, että pääsi näihin PSR-sääntöihin ja kyllähän Chelsea on yksi niistä seurasta,

joka ongelmissa on, kun nämä PSR-säännöt tässä pidettiin edelleen voimassa. Sillä lailla voi olla kyllä tukala tilanne.

Nythän siellä en usko, että Reece Jamesista enää hirveän moni seura alkaa maltaita maksamaan, vaikka toki

pidähän tämä ihan hyvänä futaajana, mutta sitten se, että jos saat hyvän futaajan 15 pelin kaudessa, niin sillä ei

vielä ihmeitä tehdä. En tiedä jopa, että olisiko tämä, jos se mestariliikapaikoilta jäisi ulos, niin äityä niin pahaaksi,

että he joutuisivat jopa Cole Palmerin myymään, koska hän nyt on se pelaaja, josta varmasti pystyisi nettoa rahaa. Tiedän vaikka Manchester City

B

joutuisivat jopa Cole Palmerin myymään, koska hän nyt on se pelaaja, josta varmasti pystyisi nettoa rahaa. Tiedän vaikka Manchester City

joutuisivat jopa Cole Palmerin myymään, koska hän nyt on se pelaaja, josta varmasti pystyisi nettoa rahaa. Tiedän vaikka Manchester City

A

hän teki uuden sopimuksen tuossa viime kesänä, niin sinne tuli taas vähän lisää vuosia, mutta tuosta Aston Villasta uudet palaset ovat aika mukavasti tuonne loksahdelleet.

Minusta Daniel Mahlenkin on ollut ihan pirteen vähän tehoton kylläkin, mutta tässä nyt vaihtomiehet Asensio ja Rashford homman käänsivät. Asensio teki kaksi maalia, Rashford syötti ne molemmat.

Oikein mallikkaita alustuksia olevat kummatkin, että oli aika akrobaattinen se yksi yksi maalissa, miten Rashford pystyi siinä asentoa muuttamaan ja tökkäämään pallo siitä Jörgessenin ohi Asensiolle.

On kyllä sanottavaa, on ehkä vähän yllättynyt kuinka nopeasti Rashford on saanut mojonsa takaisin tuolla Villaparkilla, vaikka näyttää kyllä edelleen vähän omituiselta tuossa Villan.

B

Mä en ole kyllä yhtään yllättynyt siitä, mulla oli semmoinen fiilis, että hän tulee kyllä heti siihen paitaan. En ole sitä epäillyt, Rashford on uniikki pelaaja mun mielestä silleen, että tuommoisen suoraviivaisena ohittajana juoksija, niitä on aika vähän tässä sarjassa.

Ja siitä on vähän niin kuin vaikka minkälaista huhu Manchesterissa leviää siitä, että hänellä on vaikeuksia täällä noissa ihmissuhteissa kanssa kaupungissa, että hengaa väärissä porukoissa just työelämässä ja muualla.

Jotenkin se, että hän pääsi vaan eroon siitä niistä sosiaalisista ympyrästään vähänkin muualle, niin se on tuntunut mun mielestä avaamantoa.

Ja se, että hän on alas nyt hetkeksi vaan ja tekee hommia kentällä, niin se on kyllä heti näkynyt, että hän on parhaimmillaan semmoinen tosi päättäväinen eteenpäin meni ja kyllä.

En sitä epäily, ja se, että onko hän tarpeeksi hyvä maalintekijä, niin sitä ei oikein ikinä saatu selville, että pääseekö hän vielä sitten seuraavalle tasolle.

A

Kyllä, on tapana ollut kannattajilla ottaa joku paskaämpäri, jota sitten vedetään kölijältä kaikissa mahdollisissa käänteissä. Kyllähän Harry Maguire oli aiemmin United-kannattajien paskaämpäri, mutta kyllähän Rashford on viime vuosina ollut.

Kyllä, on tapana ollut kannattajilla ottaa joku paskaämpäri, jota sitten vedetään kölijältä kaikissa mahdollisissa käänteissä.

Mielenkiintoinen tarina myös, miten nämä lyhyttyvät.

Kiitos Pauli, kiitos kuulijat. Jatketaan harjoituksia taas viikon kuluttua.

Kiitoksia ja nähdään taas.

B

Seinä kolmannelle Brittifutis-podcast.

Debug Info

Scale: 180px/second

Total duration: 4696.966593749999s

Total width: 845453.986875px

Turns: 124

Utterances: 309

Tokens: 11926

Current position: 0

Active speaker: -1

Active utterance: -1