Bella Table

Huomenta Petra.

Huomenta Kiia.

Maanantai arjen paras päivä, mikä fiilis?

No, ihan hyvä, mutta voisi olla parempikin.

Mä käytin aamun pyykkaamiseen.

Pancho tuli yöllä meidän väliin ja pissas sinne.

Niin aamu meni pyykätessä.

Kiva pieni ylläri.

Eiks vaan.

Ja sitten se on kiva se, kun sä kuulet sen unessa sen pienen lorinan

ja sit sä mietitään, onko tää unta vai mitä tapahtuu.

Onneksi tätä käy aika harvoin.

Näille pienille ihmisille annettakoon anteeksi.

Mulhan on siis, mähän kerroin silloin Pancholle viimeksi, kun tää kävi.

Joo, totta.

Niin sit mä ajattelin, että sitä ei tarvii shameata, koska sellaista käy.

Niin sit mä kerroin silleen, että mulla on käynyt siis ihan aikuisiällä

sellainen juttu, että mä heräsin siis siihen, että mulla on kauhea pissahäätä.

Ja sit mä ajattelin, että no, että en mä nyt jaksa mennä keskellä yötä vessaan.

Ja sit mä meninkin vessaan ja sit mä oon silleen,

että ah, ihanaa, että sä, tää pissahäätä nyt poistuu.

Ja sit mä herän siihen, että mä olinkin nähnyt unta, että mä olin kävely vessaan.

Mutta onneksi se ei niinku ollut mikään sellainen katastrofi, että se oli vaan sellainen pieni, pieni liru.

Mutta tota, sattuu paremmissakin piireissä.

Niin, nimenomaan.

Bella Table.

Mutta vähän semmoinen tunne, kun mä tulin ja mä näin sun auton, joka on siis aivan täysin saman värinen kuin meidän auto.

Eli sellainen, tiedätkö sä, maantien väriäämä.

Sama värinen kuin kaikki mun taket siis myös, koska se takien helma asuu.

Joo, se osuu, nimenomaan.

Niin vähän sellaista jotain pientä kankeutta, mutta ihan kiva.

Kyllä mäkin, alkuviikko on aina kiva.

Niin on.

Mitä sulla?

No, siis meillähän on tosi paljon juteltavaa, koska viime viikkoa, kun oli tuolla erikoisjakso, niin meillä on niinku edellisen viikon kuulumiset.

Niin on.

Tosi hyvää on jotenkin taas, no siis maanantai on mun päivä, selkeästi.

Mutta tota, mulhan on siis ihana viikonloppu takana, me oltiin Jarviksen kanssa kahdestaan viettää quality timea Loviisassa.

Saatiin lainata ystävien ihanaa mökkiäni, tai mä en tiedä, villaa, huvilaa.

Ja oltiin siellä koko viikonloppu, ja oli ihanaa, me oltiin eka kertaa kahdestaan tuollaisella pikkuviikonloppulomalla.

Ah, se näytti niin ihanalta.

Ja, joo.

Siis me ollaan vaan keskitytty rentouluun.

Mähän siis, mulla oli siis, tämä viime viikko oli tosi kiireinen, ja sitten perjantai mulla oli yhdet tosi kivat kuvaukset,

johon mä en ollut ihan hirveästi, tiedäksä, ehtinyt, niin paljon ehtinyt valmistautua, kun mä olisin halunnut, tiedäksä,

sourssaa, tiedätsä, käydä kirppiä, kaikkea tollasta.

Ja sit, tiedäksä, siinä aamuna, kun mä herään, niin mä olisin silleen, aah, tiedätsä, vaan laitan kamoi kasaan,

ja sit mä olin päättänyt jo, että me lähdetään perjantain heti kuvausten jälkeen ajamaan, että me ollaan ajoissa siellä.

Ja sit, tiedäksä, se olisi aina ihanaa lähteä tuollaiselle viikonloppulomalle niin, että sä et käydä hallissa,

että sä et miettiä, että mitä mä haluan ostaa mukanaan, ja mitä mä haluan syödä siellä, mitä vaatteet mä otan.

Niin, sit mä, tiedäksä, mietin, että no ehkä mä en nyt lähekään, että ehkä mä lähden sit jonain parempana aikana sinne.

Ja sit me ollaan vähän silleen stop, että paras aika lähteä just silloin, kun tuntuu, että ei ole aikaa.

No just.

Ja sitten, kun ne kuvaukset tuli purkistumaan, tiedäksä, juoksin meidän alakauppaan ja ostin vaan jotain, tiedäksä,

avokadoja, kananmunia ja juuston ja, tiedäksä, pienen savulohen ja jotain kasviksia.

Ja tuoren mehu, jota mä en ikinä osta kotiin, mä ajattelin, että siellä on kiva juoda tuoren mehu.

Ja tota, sit me lähdettiin sinne ja oli kyllä ihanaa, siis aivan maaginen.

Mä jaoin mun omaa insta, itseasiassa jaoin Bellaakin vähän fiiliksi.

Mutta mä oon siis käytännössä vaan lillunut kylpyammeessa.

Ja siis nyt mulla on siis avautunut täysin uusi maailma ton kylpyammeen myötä.

No sä tiedät, että mä rakastan kylpyammeita ja mä en ole ikinä, siis mulla ei ole ikinä kotona ollut.

Itseasiassa Mikkeliininkadun kämpäs silloin, ekassa kämpässä oli sellainen istumaamme.

Aiha.

Mut siinä eka on se sama vaimi.

Aika söpö silti, tekisiköhän ne vähän paluuta.

Niin, niin tota, niin siis toihan on aivan mielettömä.

Mieletön maailma toi kylpyamme.

Ja siis mä oon vähän Eevalt oppinut sitä, koska se osaa kyllä ottaa siitä kylpyammeelosta täysin,

tiedätkö sä, kaiken ilon irti toisin kuin eräs kylpyammeen omistaja, joka ei siellä ikinä ole.

Niin tota, niin mä, tiedätkö sä, tein yhtenä iltana mä siellä, mä olin tehnyt itselleni kasan leipiä.

Ihan.

Sitten mulla oli aina pieni lasi punaviiniä, sitten mulla oli sellaisi Japanin niitä macho manteli ja macho kitkat suklaita.

Tiedätkö sä, vähän sellaisella kaunilla lautasella.

Sitten mä olin tehnyt jakkarasta, kirjapinosta ja mun läppäristä sellaisen, tiedätkö sä, leffan katselustationin.

Joo.

Nyt tulee myös leffasuositus.

Apple TV on sellainen kuin Den Sista Ressan, joka on tällainen ruotsalainen Filip Hammar ja hänen ystävä,

joka on kuvannut dokumentin, jossa he vievät tämän Filipin isän tällaiselle viimeiselle matkalle Ranskaan.

Ja se on ruotsin oskarehdokas ja siis aivan ihana.

Mulla oli välillä pakko siis paussaa se, kun mä jotenkin liikotunut.

Liikotuin niin paljon tietyistä hetkistä, että mä halusin, tiedätkö sä, hetken olla silleen velloossa siinä, tiedätkö sä, tunteessa.

Mutta joo, sitten siis olin siellä, kunnes vesi oli viileä ja Jarvis oli siinä mun vieressä.

Siis aivan täydellinen viikonloppu.

Nukuin niin pitkään, kun nukuttiin ja söin, mitä teki mieleen.

Siis mä tein tyli yhden aterian per päivä, sitten mä söin just jotain hapankorppuja ja voita.

Hei vielä hapankorppuja voi, oi.

Kylystä vielä.

Ja mulle tuntuu, mä tiedän, että tää saattaa olla nyt tällaista puolustuspuhe silleen, että mä käytin enemmän silloin, kun ei ollut lapsia.

Jotenkin se aika on just silloin joskus kasin aikaa illalla ihana mennä ja sit sä oot tossa nukutusrumpassa, niin ei vaan kykene.

Mutta se, mikä tossakin paikassa oli mun mielestä taianomainen, että kaikki kylpyammeet on upeita, mutta taianomaisen tekee kylpyamme, joka on ikkunan viedä.

Joo. Ja sit tuolla, kun toi oli toi vanha talo.

Vaikka siellä on lämmitys, niin kylppärissä ei itse asiassa ollut mitään lämmitystä.

Aivan.

Niin siellä oli aika viineen, joka oli ihanaa.

Se ikkuna oli ihan sairaan huurteinen, kun ulkona oli vielä aika kylmä.

Ihanaa.

Niin sit jotenkin, kun sä meet sinne ammeeseen, niin sä oot vähän silleen jäässä.

Ja sit mulhan on aina niin kumma vesi, että se lepoltani aluksi.

Joo, se on kaiken ajoa.

Mutta onko se normaalia, koska siis tätä tapahtui niin paljon Japanissa, kun meillä oli, siellähän on kylpyamme siis joka paikassa, että mulla oli pakko lopettaa iltakylvyt.

Mulla nousee syke siis yli sataan kylvyssä.

Oikeasti?

Joo.

Ja sit se ei laskeudu.

Että musta tuntuu, että kun mä menin nukkumaankin, niin mun syke oli, tiedäksä, ihan pilvissä.

No mutta mikä se nyt sitten?

No sehän siis nostaa, katso sen kehon lämpötilan.

Niinpä.

Mutta just sen takia, niin mä en ole välttämättä se ultimaattinen kylpyihminen, koska mullekin tulee siellä se läkähdys, että mulla on pakko nostaa käsiä vähän silleen ylemmässä.

Mähän välillä ihan nousin silleen siksi aikaa, että mulla alkoi taas paleltaa.

Että mä pystyin sinne menemään alas.

Ja siis mulla on aina sellaista joko epson suolaa tai magneessin suolaa.

Mä rakastan sitä jotenkin, tiedäksä, sitä, että sulla on sellainen tunne, että tää on myös hoitava tää kylpy.

Joo.

Mut joo, siis aivan ihana.

Ja siis tein palapeliä, tiedäksä, ja jotenkin se sellainen hiljaa.

Tai no nyt kun Jarvis oli mukaan, niin mä hölätin sille koko ajan kaikkea.

Mutta rakastin.

Ihanaa.

Ja pakko sanoa, että mä en ihmettele, että somessa on viime vuodet ollut.

Super tykätty kontentti ja sellainen.

Tietyt, ja jo aikaisemminkin noi MTV Cribsit ja muut, niin sellainen kotikäynnit.

Niin se, kun sä laitoit mulle sieltä videoon, niin mä oisin voinut katsoa sellaisen.

Se on aina jotenkin tosi rentouttavaa, kun se on semmoinen pieni haus mökkitour.

Joo, ja siis mä jotenkin, mä mietin, että mä voisin tosi hyvin tehdä sitä.

Mähän, no sä tiedät, että mä oon ainoa, jos me ollaan jossain Airbnb-kampissa tai missä ikinä.

Siis kivoissa paikoissa.

Niin mä tosi usein lähetän omistajalla kuvia käyttöön.

Kun mä en tee valokuvausta ammatikseni, niin mua ei yhtään haittaa se, että mä ajattelen, että mun pitää myydä jotain kuvia tai muuta.

Niin musta vaan ihanaa.

Niin mä mietin, että mä voisin tehdä työkseni sitä, että mä voisin seikkailla ympäri ämpäri.

Kuvaamassa paikkoja, koska mun mielestä ihanimmat Airbnb-kuvat on myös sellaisia, missä näkyy elämää.

Että siinä on palapelihaaja, sikisokin.

Joo, joo, joo.

Kuna viinilassi tuolla kylmyn ääressä.

Sun pitää vähän myydä sellaisia hetkiä, että millaisia täällä voisi viettää.

Niin pitää.

Niin mä voisin tehdä sitä, että mä voisin vaan seikkailla ympäriinsä, elää niissä Airbnb-kampissa aina hetken, viikonloppui kuvata ne.

Ja sit ultimaattinen bonus olisi se, että mä saisin tuhat euroa käyttörahaa niin, että mä saisin ostaa sinne kaikkea.

Tiedätkö sä kirppareilta jotain astioita, sisustuskamaa, jotain ihania kirjoja, jotain peittoja, tyynyjä.

Siis mä maksaisin, tonni menisi tuohon, mutta mä maksaisin viisi tonnia, että sä tulisit laittaa mun Airbnbin.

Oikeasti, se raha tulisi heti takaisin.

Koska toi on kyllä, ja sielukuuden tällaiset spesiaaliekspertit on kyllä kiinni.

Ja siis kyllä toi omakotitalo, tiedätkö sä, kun se oli 1900-luvun alussa rakennettu, se on sellaiset vanhat lyijylasit, josta se valo aina filttereytyy.

Ihan käsittämättömästi läpi. Sunnuntaan oli aurenkoinen päivä, niin mä tiedän, että sä seurasit niitä välillä.

Valo läikkii, kun se siirtyi huoneesta toiseen.

Joo.

Kyllä taas mökkikuume kuule kasvaa.

Niin mä tiedän.

Kyllä mulla on täysin se ajatus, että elämä olisi onnellisempaa.

Että mä aina pyrin pois siitä ajattelusta, että elämä olisi onnellisempaa jossain toisessa, kun joku toinen asia tapahtuu.

Mutta kyllä mä tiedän, että toi oli siis.

Tiedätkö sä, aamulla kun mä heräsin, Jarvis oli silleen, että nyt lähdetään pissalle, niin mulla oli mun pyöma päällä.

Sitten mä laitoin tohvelit jalkaan ja toppatankin päälle.

Sitten mä olin silleen Jarvikselle, että nyt sun pitää odottaa, että mami keittää aamukahvin.

Sitten mä otin se mun aamukahvin, menin Jarviksen kanssa ulos pihalle, linnut lauloivat.

Sitten sä tiedät, että se jotain leikkii, siinä syö jotain keppiä, ja sitten mä juon sitä mun aamukahvia.

Jotenkin vitsi se sellainen hitaus, että sun ei tarvitse kaupungissa, kun sä lähdet, sun pitää heti pukea päälle.

Ja sitten on, tiedätkö, sporat kolisee.

Musta tuntuu, että tää podio on nykyään tällainen joku, tiedätkö sä, maallemuutan mainospodcast.

Koska itsehän olin myös eilen katsomassa omakotitaloa asuntonäytössä.

Me ollaan kohtihan Ballarina Farms.

Niin ollaan. Mitä mä voin sanoa?

Mutta siis oikeastihan me kaikki tiedetään se.

Tai totta kai jollekin sopii se, että sä asut koko elämässä jossain maalla.

Mutta sinä ja minä tiedetään se, että se tasapainohan on se kaikkein, että olisi molempia.

Niin kuin ratikkakolinaa, kisköjen kolinaa ja sitten aamukahvilinnut laulaa.

Kyllä.

Hei, yksi ruokajuttu, mitä voisin nostaa.

Itse asiassa mä kuvasin yhden ihanan klassikkojutun, joka jäätään tällä viikolla.

Mutta mä tein sellaisen tosi hyvän orsoa-pastan.

Ja siis orsohan on siitä ihanaa, että se on sellainen riisin ja pastan välimuoto.

Ja sitä jotenkin, mä kirjoitinkin meidän postaukseen, että sitä on ihana haarukoida.

Tiedätkö kun joitain, spagettia ei välttämättä ole.

Ei, joo.

Mutta sellaisia, tiedätkö sä, jotain, siis makroonin syöminen lusikallahan on siis yksi elämän suurimmista iloista.

Siinä tulee jotenkin sellainen, ei vitsi, voiko elämä olla näin yksinkertaista.

Mutta siis paistoin purjoa ja valkosipuli ja sipuli, joka on tosi ihana pohjana kaikille.

Ja sitten, tiedätkö, mä olin ottanut kasviksia täältä keittiöön jaakaapista mukaan.

Niin mulla oli siellä kesäkurpitsaa, vähän herkkusieniä.

Sitten oli ruusukaali.

Mä pilkoin ne kaikki ja kuulottelin niitä.

Sitten lorautin vähän valkoviiniä ja kermaa.

Sitten yhden savulohi palasen sinne.

Sitten mä keitin sen orson.

Mähän oon myös tehnyt silleen one-pottina sitä orsoa, että vaikka kasvislientä tai kanalientä.

Totta.

Ja sitten, tiedätkö, vaan heittää kaikki pannulle ja sitten kansi päälle antaa hautua.

Mutta sekoitin ne sinne joukkoon ja sitten söin parmesaaninkaa.

Ja se on kyllä tosi ihanaa.

No homma.

Joo.

No ja just semmoinen, että sä teet sen mistä tahansa, mitä sulla on siellä.

Just.

Että jos sulla olisi ollut jääkaapissa pelkkä purjo, niin se olisi ollut jo ihanaa.

Sitten mä olisin vaan tosi pitkään kuulottanut ja karmelisoinut sitä purjoa.

Joo.

Joo.

Siis mulla on niin pitkä lista kaikki kivoja juttuja, mitä mä haluan täällä kertoa, mutta sano sä väliin jotain.

No apua.

Mitäkään on ollut viimeisin?

Mulla on myös yksi, joka liittyy.

No siis viime viikon ihanimpi juttu oli se, kun mä näin.

Se oli sen yhtänsä ehkä kymmenen minuuttia siitä sun tulevasta Ruotsin ohjelmasta.

Ai niin.

Ja siis se oli niin, se oli niin hyvä.

Siis siinä oli niin monta juttua, mitkä oli ihan silleen, että ah ja joo.

Mä oon niin ylpeä susta, että se on niinku sulla vitsi tavallaan takana se työ ja nyt sä näet sen hedelmän.

No mähän sanoin, että mähän olisin vaan onnellinen silleen, että tota ikin tulisi.

Että tietysti tavallaan haluaisin vaan, että mä sanoin, no mä olin niin iloinen siitä, että se tuli mulle se previkkalinkki niin, että me oltiin yhdessä.

Joo.

Niin mä pystyin sun vilauttaa, tai katsottiin yhdessä niinku alku.

Ja tuli kyllä sehän megaliikutus, että wow, että oonks mä näin hienossa ohjelmassa mukana.

Mutta sit kieltämättä, kun mä katsoin sitä jaksoa pidemmälle, niin sit mä, suurin mun pelko on ollut tietysti se, että kun mulla oli niin hauskaa ja niin ihanaa,

että sit mä liikaa fakkeudun siihen, miltä mä näytän videolla.

Koska liikkuva kuva on niin tietysti sellainen armoton.

Ja sit mä en siis hetkeäkään sen kuvauksen aikaa miettinyt sekuntiikaa, miltä mä näytän, mikä oli ihanaa.

Joo.

Niin nyt mä vaan oon silleen kiia, että nyt siis oikeesti.

Eli niinku anna olla silleen ihan samaa, miltä sä näytät.

Että se oli ihana juttu ja se on niinku hienoa ja näin.

Nimenomaan. Ja kun mä tiedän, että kun susta huokuu siinä, siis mä luulen, että se menee niin, että kun sä et oo siinä kuvaustilanteessa miettinyt sitä, miltä sä näytät,

niin se huokuu ja sit kukaan, joka katsoo sitä, ei mieti sitä.

Tai jos miettii, niin miettii vaan silleen, että tää näyttää ihanaa.

Mutta tiiätsä, kun sä sanoit mulle vaikka sit jostain hattuvalinnasta.

Joo ja sit ne anto siellä mulle.

Että laitat tää hattu päähän ja sit sä vaan laitoit sen ja nyt sä oot vähän jälkikäteen silleen, että mikä toi hattu on.

Ja mä olin silleen, että toi hattu on maailman ihanin.

Niin ja arvaa, kun mä niinku vähän analysoin jälkeenpäin sitä mun käyttäytymistä.

Ja sit mä olin silleen, tai olisin nolottanut edes puhua tästä, mutta tästä me nyt puhutaan kaikesta muutenkin.

Niin sit mä mietin, että mua ei tavallaan edes kiinni, tai se, että mä en oo niin itse rakas, että mua kiinnostaa tavallaan se, että näytänkö mä hyvältä TV-sä itseni takia.

Vaan sit mä huomasin, että mä enemmän mietin sitä, että ootteko te silleen, että vitsi toi näyttää tyhmältä, että toi hattu pääs.

Siis mä en nyt osaa selittää, mutta tää on ihan tyhmä, että se ei tavallaan liity mun omaan ajatteluun, vaan se liittyy siihen, että vaikka tiedät sä,

niin kuin painossa ja kehankuvaskin on, niin kuin mä ennenkin puhunut sitä, että mulla ei oo ollut se, tai mulla on enemmän se isoin pelko on se,

että joku mun läheinen huomauttaa, että mulla on tullut lisää kiloja.

Joo.

Se on mun siis, se on.

Pelko on ihan läsnä koko ajan, koska mä pelkään, että sen jälkeen mä en enää pysty suhtautumaan niihin ihmisiin samalla tavalla.

Joo.

Tiedäksä, mitä mä ymmärrän, että joku sellainen tietty, niin kuin, joku asia menee rikki siinä välillä.

Joo.

Mutta tässä ohjelmassa, niin mä luulen, että se on nyt päinvastoin, että se, mitä mä sanoin, että se huokuu se sun joku ihana, sellainen ihana leikki sä, mutta itse varmaa.

Mun suomenruotsalainen puolimusse, joka vihdoin pääsi esille.

Joo, just se.

Just se, joo.

Mutta mä sanoin silloin sen kuvausviikon jälkeen, että oli sellainen tunne, että sä oot olla satapros oma itteensä.

Joo.

Ja mä en sano, että jossain Suomi-produktioissa se ei toteutuisi, mutta ehkä se on enemmän vaan kiinni siitä, että miten sä päästät.

Niin kuin, että jos kaikki nyt kuulijat miettii hetken vaikka sellaista, että millainen sä oot missäkin seurassa.

Tiedäksä, että uskallat sä olla vaikka, tiedäksä, että sulla on vaikka työpaikalla, sulla on tietty rooli.

Ja kotona sulla on vaikka tietty rooli.

Ja tiettyjen ystävien kanssa sulla voi olla kanssa vähän niin kuin eri roolit.

Että mikä on se tilanne, jolloin sulla on se sataprosenttinen saa tunne, että sä voit olla ihan täysin oma itsesi, niin kuin, tiedäksä, sekoilla ja mennä.

Ihanaa.

Joo, mitäs muuten?

Joo, tota, mikäs päivä se oli, kun Pancho pääsi nyt viihin, eikö me puhuttu siitä varmaan silloin kaksi viikkoa sitten porissaan.

Että Pancho on menossa Kiian isän oppeihin hiihtokouluun, eli laskettelukouluun.

Ja se oli niin söpöä, kun me oltiin just silloin sitten ulkona, sinä, minä, Jarvis ja Juise.

Ja sit me saatiin sieltä videoa, missä Pancho laski, ja teidän isä lauloi sitä, olipa kerran pieni pää noita känkkäränkä nimeltään.

Mua vähän huolestutti kieltämättä, kun mä tiedän siis.

Mitä lauluvalintoja?

No ei sitä, vaan mä tiedän, että millainen mun isän opetustyyli on.

Siis se on ollut vaikka meidän kanssa.

Että se on enemmän silleen, että nyt te saatte haastaa itseenne.

Ja ei liikaa hössätetä, mutta se selkeästi toimi.

Pancho oli, se oli niin kuin näki, että se oli jotenkin tosi ylpeä itsestään.

Joo, joo, joo.

Ei, Pancho rakasti sitä.

Ja siis parasta oli se, että me saatiin tehdä pojille afterski-ruokaa.

Nimenomaan.

Ja me tehtiin, me ollaan aika paljon itse asiassa meidän mallit-ryhmään.

Oletko myös joskus kerrottu, että mikä on WhatsApp-ryhmän nimi on mallit?

Me ollaan välillä jaettu sieltä screenshotteja, niin jengi varmaan miettii.

Muistaaksä, mistä se on tullut?

Muistan.

Sä teit töitä Rukalla, Rukapiikille.

Ja sit me, me tultiin mun mielestä kolmesin Teponkaan, eikö niin?

Joo, telen sitten.

Siinä, ei kun mitä sinä, sinä olit vastassa meitä siellä kentällä.

Ja sit sulla oli semmoinen hieno laminoitu kyltti, missä luki tyyliin mallit.

Koska me oltiin tultu sinne vähän tämmöiselle mallikeikalle.

Ei kun siinä luki joku, mikä se, meidän ryhmän nimi oli jotain muuta.

Se oli joku M-Guns, muistaksä?

Mitä?

Joo.

Se oli joku Models and Guns.

Ei kun mä en muista yhtään, se oli joku tosi outo juttu.

Okei, tätä mä en muista.

Joo, mut siitä me muutettiin se, koska sitten te olitte, tulitte aina, kun mä tein silloin tosi paljon kaikkia somejuttui.

Tai niinku kuvasin kuvii ja tein somejutuksille.

Eli vähän tota niistä puhuttiin alkujaksosta.

Niin, niin sitten te olitte vähän niinku mun malleja.

Että nykyäänkin siis, kun menen jälleenkin Rukapiikin sivuille, niin näkyy joku Petra.

Niin näkyy.

Lumikenkälle tai juo champanjaa.

Joo, niitä olitte mun malleja, niin siitä tulee.

Mutta niin, niin sitten tehdään sinne siis tosi pitkä tällainen alustus, mistä se alkoi se mun juttu.

Niin tehdään sellaisia galluppeja, että on vaikka kolme eri ruokaa ja sitten kaikki saa valita, että mitä tehdään.

Niinpä.

Niin nyt me voiton kanaschnitzelit ja CSR-salaatti.

Mutta itse asiassa mun mielestä vielä parempi olisi perunasalaatti.

Joo.

Meillä on siis keitettyä perunoita.

Mä en edes, siis mä muistan, että mä laitoin sinne koko jyvä dijonia.

Joo.

Sitrunamehua.

Joo.

Ja vähän hunajaa ja majoneesia.

Ja tyyliin ei mitään muuta.

Se oli tosi simppeli, mutta vitsi se oli hyvää.

Se oli niin hyvää.

Ja sitten, siis se oli jotenkin tosi kiva klassisesti hanschnitzeliä syödään.

Mä en muista.

Perunasalaatin kanssa.

Joo.

Niin se oli tosi kiva jotenkin kombinaatio sitten.

Ja tuli tosi hyvä siitä.

Siis oli paistileikkeet.

Joo.

Nujittiin muovipussin välissä ohueksi.

Ja paistileikkeessä on rasva.

Mä muistelen sitä, että Japanissa se Family Martin Famichiki, joka on sellainen niiden kulttituote.

Niin se oli siis saanut fritattu kana, jossa oli siis todella siis saanut kerrosrasvaa.

Ja se teki siitä tosi hyvää.

Niin sitten vaan jauhot, kananmuna, panko, suola ja pippuri ennen tätä leivitystä.

Joo.

Ja sitten runsaassa oliviollivoiseoksessa paistettiin rapeeksi.

Ei ehkä se ole arkiruoka, mutta tosi kivaa tällä levällä.

Tosi kiva.

Ja just tuollaiselle me haluttiin ehkä vähän miettiä sitä, että mitä noiden poikien tekee mieli silleen laskettelupäivän tai lasketteluiltapäivän jälkeen.

Ja hei, oli ihana.

Me oltiin eilen taas, tai Pancho oli rinteessä.

Mä en ollut, mutta sitten me myöntiin meidän ystäville syömään.

Niin syötiin goulashia.

Oi.

Joka oli kuulemma kotivinkin reseptillä tehty.

Ja ihan sairaan hyvää.

Goulashia on ihanaa, kun siinä on vähän semmoinen...

Me puhuttiin siitä, että...

Yleisestikin keitot, jotka on liian litkuja.

Sanotaan vaikka, että just joku uusi siskon makkarosoppa tai muuta, niin se on jopa ihan semmoinen aika kotoisa,

jos se vähän silleen...

Ei missään nimessä muhjunnu, mutta tulee semmoiseksi.

Että se ei ole ihan kirkas ja siellä palaa sitä tätä.

Että se on vähän semmoinen sekamelskainen.

Totta.

Niin oli hyvä goulashia.

Mutta sitten sä teit myös meille silloin jälkkäriksi niitä muffini-pannuun tehtäviä pannureita.

Plukketilla ollaan saatu ohje.

Ja syy, miksi mä en ole vielä jakanut, on se, että se on siis suoraan jakanut sen siitä heidän ohjeesta.

Niin mä tiedän, että te sekoisitte, jos mä laittaisin teille sen ohjeen sellaisena, koska siellä on kolme grammaa sitä ja kolme ja puoli kannan tekstileet.

Ja sitten mä en ole vaan tehnyt nyt sitä, että mä testaisin sen sellaisilla desimitoilla.

Mutta siis periaatteessa mikä tahansa pannaritaikina, missä on paljon kardemummaa ja voita,

niin se vaan muffini peltiin kolme neljäsosaa ja sitten uuniin ja sitten antaa sen vaan rapeutuksi.

Ja siis nehän on ihan niinku, ne on sellaisia yksittäisiä paloja, niin että ne on jokainen, tiedäks, reunaan rapee.

Ihan täydellinen. Ja siis tällä viikollahan on laskijainen, eikö niin?

Mun mielestä ehkä sunnuntaina.

Niin mun mielestä toi on vähän sellainen kiva vaihtoehto, että jos on laskijaispullaa jo syöty,

niin sit tekee just toi, vähän se miten sä sit esille panitsen.

No kato, kun se vähän jäähtyy, niin se menee sellaiselle kuopalle,

niin sit sinne se kerma ja kardemahillo tai meillä oli kirsikkahillo.

Äiti oli astunut siis Sipoon Facebook-ryhmästä jonkun naisen itse tekemään kirsikkahilloa,

joka on aivan sairaan hyvää.

Tosi hyvää.

Niin mä saan taas sairaan hyvää. Mä yritän päästä pois siitä sanan valinnasta, kun se on vähän outa.

Mut superhyvää.

Joo, oli.

Mut hei, siitä mä sain maistaa Petra Jaakovic.

Jaakovin viikolla matcha-valkosuklaa keksit.

Joo, nyt mun pitää sanoa, että ne olis aivan tajuttoman hyviä.

Siis mä olin ihan silleen, what?

Eli mä pystyin kuvittelemaan mielessäni matcha-valkosuklaa, mutta se rakenne ja se joku ihme suolaisuus.

Tai ei mikään ihme suolaisuus, mutta siis wow.

Joo, ja itse asiassa nyt kun sanoit se ihme suolaisuus, niin noihin mä en ees laittanut,

niin mä en jotenkin ehkä niin nähnyt sitä, kun sanotaan, että olisi vaikka joku maapähkinäkeksi,

mihin sä haluat sellaisia isoja suolaisuus.

Suolahiutaleita, niin noihin mä en ees laittanut.

Niin silti se tuli sieltä kyllä tosi kivasti.

Ja täytyy sanoa, että mäkin tykkäsin niistä.

Ja silleen, niin kuin sä söit ne montako päivää myöhemmin sun?

Mähän siis löysin ne silleen kivasti, kun mä olin laittamassa uuniin noita kanoja.

Silleen, että tiedätkö sä, ritilälle, että ne pysyy siellä rapeina.

Niin sit mä avaan teidän sen peltilaatikon, ja sit siellä ne keksit piilossa.

Ja ne oli siksi, että lapset ei näe.

Mut sit se oli kiva, koska pancho löys ne sit, kun sä laitoit ne sinne pöydälle.

Joo.

Niin sitten se oli silleen, kato.

Sit mä olin silleen, joo, ei saa ottaa nyt.

Sit se oli silleen, joo, koska niissä on kahvia.

Joo, mä oon yritetty selittää silleen.

Sit sä rupes puhumaan matchakekseistä.

Hei, mulla on uusi keksi sulle, minkä mä haluan, että sä kehität.

Kiva.

Teet sä muistiinpanoja?

Joo.

Seesami, miso, tattari, tumma suklaa.

Että mä haluan, että niissä on jotain seesamitahnaa.

Joo.

Ja sitten misoa.

Joo.

Ja sit mä haluan, että siellä on suklaahippuja ja noita tattarihiutaleita.

Ihanaa.

Ja seesamisia meni päällä.

Oi.

Tosi kiva.

Saako se kiinni?

Saa.

Saa.

Koska sä, Teppo aina sanoi, että tää on mun sellainen tapa, millä mä huijaan ihmiset innostumaan jostain tietyistä asioista.

Mä silleen kehun ja annan niille tehtäviä.

Vähän niin kuin Tepon pullan paisto.

Ja nyt me nähdään, että miten kannattavaa se on.

Nyt se on koko Suomen tunteva pullateppa.

Siis todellakin.

Mutta mitäköhän muuta mun pitäisi vielä sanoa?

Onks mä joskus kertonut, että mistä se johtuu?

Siis tai siis, että miksi se alkoi tekemään sitä pullaa?

Siis osittain.

Joo.

Sen takia, että ei.

En mä voi kertoa tätä.

Etkö?

Ei.

Oikeasti.

Tiedäks mä sen niin kuin pohjimmiltaan tämän syyn?

Ei.

No siis Teppo nyt sanoisi, tai siis tää on todennäköisesti vaan mun omaa hölympölyä.

Okei.

Mut siis se johtuu, tai siis mä sanoin Tepolle, että sen pitäisi tehdä jotain, mikä tuo vähän pehmeitä arvoja,

koska sen brändi saattaa vähän olla sellainen pelottava, kun se on niin sellainen upea ja skarppi ja sit tiedäks se sellainen,

niin se jotain pitäisi tuoda pehmeitä arvoja.

Joo.

Joo.

Mut se voi olla, että mä oon nyt itse kehittänyt mun brändipäässäni tän, että se ei ole ikinä ollut se tavoite,

tiedäks sä, vaan se on ollut mun vaan sellainen, että oo, mut tämähän on hyvä juttu, että tulee.

Mut, joo, ei. Tää on tosi hyvä esimerkki siitä, miten brändit, miten niitä rakennetaan silloin, kun on...

Oli tota, Eevan luona söin stokkan herkun suklaatiskistä, eli siellä on se joku irtosuklaatiski.

Joo.

Niin se oli ostanut tällaisiin Valhornan kandeerattuja appelsiinejä, jotka oli dopattu suklaaseen.

Dopattu sepä.

Niin ne oli siis tosi hyviä.

Ihana.

Että ne kannattaa nyt laittaa itsellään, että jos mä erikseen, niin kun oon kirjoittanut ne alas tai ylös ja mainitsen ne bodys,

niin ottakaa se sellaisena.

Ja siis, onko se ruotsiksi doppa?

Joo.

Just.

At doppa någonting.

Just niin.

He sit tehtiin lohta airfryeristä jonka yksi päivä, ja sit se kehu maasta taivaaseen.

Mä tein siis yrttisen ranch-soosin, joka ohje, tai siis sisällysluettelon mä jaoin storeissa.

Joo.

Mutta siinä oli jugurtti ja majoneesi, ja sit tosi, tosi paljon yrttejä.

Niin sekotin salaattiin, missä oli siis sydänsalaatti.

Mä rakastan, että lillis on aina niitä pieniä sydänsalaatteja.

Niin sydänsalaattiin ja avokadoon vaan keskenään.

Sit se ranchi sinne.

Niin se oli tosi, tosi kiva.

Oi, oi.

Hei, mulla on sellainen, tehtiin, viime viikolla me ei ehkä tehty, mutta airfryerissä,

Lidlis tuli mieleen, niin airfryeriin lohipalaset ton Lidlin peston kanssa.

Joo.

Se on hyvä pesto.

Me taidettiin syödä ihan vaan jonkun perus, jonkun salaatin kanssa, mutta mä haluaisin,

mun mielestä meillä on kaapissa.

Se on ihan klassinen, että mä oon niinku himoinnut sitä, ja sit se on jäänyt siinä avaamatta se pussi,

niin sitä isoista.

Isoa helmikuskusta.

Joo, se on kiva.

Niin mä haluaisin tehdä siitä just semmosen ihan vähänsä sen tabulehenkisen, että ois

ihanaa semmoista saldea, ja sit just vaan tunkee ne, laittaa ne lohet sinne airfryeriin,

niin on ihan täydellinen.

Hei, mä näin just sellaisen ohjeen, missä oli tehty, siis siinä oli kikhernesalaatti,

minne oli sekoitettu joukkootsatsiki.

Niin se vois toimia tosi hyvin, että sulla ois ne helmikuskusit, ja sitten kikherneitä

ja sit sä teet satsikin ja sekoitat vaan ne sinne joukkoon.

Ihanaa.

Siellä voi olla myös kurkkupalasia, mutta mulle jotenkin tuli sehän fiilis, että vitsi tää ois

kyllä tosi hyvää.

Joo, kuulostaa ihanaalta.

Ja voi, onkohan se vähän, mä rakastan sitä isoa helmikuskusta enemmän kuin sitä ihan

klassista pikkusta.

Joo, sehän on vähän kuin sellainen boba.

Niin mulla tulee vähän se orso, niin kuin vähän se on vähän boba henkinen, mutta sitten

vähän semmoinen niin kuin orso, että sä saat silleen hampaiden väliin jotain kivaa, joka

ei oikein tunnu, sä oot oikein tiedä silleen, mitä tää edes on.

Hei, toinen tosi hyvä, siis kun sä ostat sen lohipalan ja leikkaat se vaikka neljäksi

viipaleeksi ja laitat airfryeriin, niin sehän on kahdeksan minuuttia, 180 astetta, niin

se on kypsä ja täydellinen.

Niin tosi hyvää myös sekoittaa Dijonin ja hunajaa.

Oh.

Ja sit vaan vallelet sen siihen pinnalle ja maustat suolalla ja pippurilla.

Ihanaa.

Niin se on kanssa ihan superhyvää.

Ja oikeastaan minkä tahansa.

Ja vitsi, vallelu.

Siis just joku gochujang.

Joo, gochujang.

Tai toi vahterasiirappi vähän jotain.

Joo.

Miso mirini.

Joo.

Hei, toinen tosi hyvä oivallus oli se, että mä ostin siis todella hyvin valmis

dumplingsi Iikon shopista, Hakiksesta.

Joo.

Ja niissä oli ainakin kaali, ja se kaali jotenkin tulee ihanasti niistä esille.

Ja mä paistan dumplingsit silleen, että mä laitan jotain kasviöljyä pannulle, ja sit ne

dumplingsit pohja-alaspäin levy, niin kuin pannulle, ja sit mä paistan ne silleen, että se pinta on rapee.

Sit sen jälkeen mä lorautan sinne vettä, vaikka puolikkaan lasin, ja laitan ne heti kannen päälle.

Ja sit mä annan ne höyrystyä vaikka viisi minuuttia, ja sit sulla on niin kuin best from both worlds,

että se on rapee, ja sit silleen höyrystynyt se pinta.

Mut sit mulla jäi yksi kerta vaikka joku kuusi dumplingsia sinne pussiin, joka on vähän

silleen ärsyttävä määrä, että koska sä syöt kahdestaan, ettei se kuusi dumplingsia.

Niinpä.

Tehtiin wokki, ja sit mä töysin, että mä laitan ne dumplingsit sinne wokin joukkoon.

Täydellisesti.

Tai siihen wokin päälle.

Täydellisesti.

Niin se oli tosi hyvä.

Sä oot vähän sellaista, tiedätkö sä, hiilari cravingsiä.

Joo.

Mut sit sulla on kuitenkin sellainen kunnon tasapainoinen ateria.

Joo.

Mä näin, kun joku oli kirjoittanut inboxin silleen, miten en oo koskaan miettinyt tätä,

että tulee syötyä paljon.

Kirjoittikohan hän, että tulee just laitettua keittoihin, mut miksei tollaseen wokkitilanteeseen.

Tosi kiva.

Koska sit noodleit wokissa on vähän ärsyttäviä, koska ne silleen klimppiintyy.

Niinpä.

Niin, vaikka sä miten tiedät, sä kylmäs vedessä huljuttelisit niitä tai muuta.

Niinpä.

Niinpä, niin tää on tosi hyvä.

Niinpä.

Hei sitten, sanoit, sä olit saanut taaraalta Antonin ja Tanttonin valmisruokia,

ja annoit niitä mullekin, ja siis nehän on ihan sikahyviä.

Siis se riistapata ja se salamikala, siis tää saatiin PR-lähetyksenä, että tää on silleen PR-mainos.

Joo.

Mutta käsisydämme...

Meillä kyllä voin sanoa, että mä olin siis aidosti yllätty.

Mulla tuli aidosti ensimmäinen kerta sanan fiilis, että nyt joku on tehnyt valmisruokamarkkinoilla jotain,

mitä hän jo ennen tehty.

Joo.

Joo.

Se riistapatahan maistuu ihan samalta kuin Markun tai meidän riistapatan.

Joo, ihan superhyvä.

Ja sitten olipa hauska, koska mun mielestä mä olin sun kanssa juteltu siitä kalapadasta,

mistä sä olit vähän silleen, että katsotaan tykkääks Markku, että siinä on sahramia.

Markku ei ole sahramifani.

Se tykkäs, mutta sitten se oli niin ihana, kun sä söistit, ja sitten se oli silleen,

että hmm, täällä on tää sun ostama aioli täällä jääkaapissa, että mä laitan tätä vähän tähän.

Niin se vei sen kyllä vielä silleen seuraavalle levelille.

Ja siis Taara oli tehnyt sen itse niin, että se oli kumannut pari sellaista vuokaan,

sellaista kalapataa, ja sitten se oli laittanut voitaikinan siihen päälle uuniin,

silleen, että siitä tulee rapee, ja sitten se tarjosi sen salaatin ja ajolinkaa.

Niin siis ihan täydellinen.

Siis mun sydän, niin kuin, tiedätkö sä, repee vai halkee vai läikähtää vai mitä se tekee,

kaikesta, joka on vuorattu jollain.

Mä muistan, kun me oltiin siis varmaan mun ja Markun ekalla Italiaan reissulla,

eli tästä on nyt, mä myös tilasin silloin kahvilassa aina latteja,

ja sitten oli silleen, että haluatko myös kahvia.

Niin tästä on nyt siis varmaan joku tyyliin 15 vuotta.

Niin me syötiin siis joku semmoinen ihana simpukkapata tai pasta,

mä en edes muista, oliko siellä pastaa, niin just tolleen taikinaan vuorattuna.

Niin mulla on jäänyt se jotenkin sellaiseksi, että pitäisi käydä enemmän pontuksessa syömässä niitä,

simpukoita ja sitten Grandissa on vuorattu se sipulikeitto.

Joo.

Mulla tuli vielä mieleen siitä, että mä haluaisin sen riistapadan ilmaista muusia,

että mä haluaisin, että sitä myytäisi vaan sellaisenaan, koska se olisi täydellinen ragu.

Totta.

Mieti siis taljatelleen ja sitten, tiedätkö, sä vähän lämmität sitä ja kippaat sen sinne.

Vähän niin kuin Italiassa myydään raguja ja asioita silleen,

tiedätkö, että ei kukaan halua syödä pastaa, joka on valmiiksi keitetty.

Eipä, ei niin.

Ja kaikilla on aikaa keittää se pasta.

Just niin.

Niin se olisi täydellinen.

Niin nyt sinne terveiset Anton Antonin tehtaalle.

Terkkuin, terkkuin.

Hei, nyt kun sä puhuit gulaschista, niin tuli mieleen, että me oltiin taas meidän ystävien esäin sadoluona,

silleen just sattumoisin, kun siellä valmistui ruoka.

Me oltiin siis yksi lauantai kävelemässä kaivarissa.

Päätettiin vaan, että nyt lähdetään kaivareen kävelemään, että me ei ikinä olla kaivarissa kävelemään.

Ja sitten me oltiin sattumoisin siellä heidän lähellä, soitettiin,

ja totta kai kotona käytiin Ramsist hakemaan vähän korvapuusta ja porkkanakakku, joka oli niin hyvä.

Ja sitten siellä oli Esan tekemää gulasch, ei kun, mitä mä sanon aina?

Stroganoffi.

Ja se oli hauduttanut pari tuntia, ja sitten oli suolakurkkuu ja riisiä.

Ja oli superhyvää.

Ja alkuun oli reitin kalan kylmä savulohta, ja nyt mä laitan itselleni mental noteen, että käy ostaa sitä.

Se oli aivan järjettömän hyvää.

Ja kylmä savulohta, kun se on tosi usein sellainen kuiva ja kova.

Joo.

Niin siis tämä oli päinvastoin, tämä oli silleen tosi pehmeä ja oh, ihana makuna.

Hei, tiedätkö, meillä oli storeissa tällainen Q&A-kyssariboksi, että mitä haluatte kuulla meiltä podissa.

Ja joku kysyi ihan asti, että on se aina, joka tulee kyllä tasaisin väliajoin.

Vähän sellaista, että mitkä on teidän arjen kultareunukset.

Niin musta tuossa Esa-satu-meiningissä on jotenkin se, että on aina joku sellainen pieni alkupala.

Joo.

Että kun on jo tehty siis aivan ihana stroganoff ja sitten kuitenkin vielä sen lisäksi on joku pikkujuttu.

Niin ja sitten siinä oli vaan, tiedätkö, jotain hapankorppuja voida.

Niin.

Tiedätkö, että siinä ei tarvitse olla mikään juttu.

Että vaan se, että mä näin, että siihen pöytään tuli, tiedätkö, itse asiassa mummi tekee tosi usein samaa.

Että se vaan laittaa, tiedätkö, jotain tuollaista, jotain niin yksinkertaista vaan lautaselle.

Joo.

Ja sitten pöytään, niin sitten se tulee heti sellainen, että vau, että nyt tässä on joku.

Ei siis siihen ei saa niin kuin, että sitä ei saa silleen niin kuin tehdä, vaan se pitää silleen kasvua.

Just tuu, että joku vaan.

Joku on vaan sentti.

Ja sitten juotiin ihana pelikaanin arbois.

Onko se arbois?

Varmaankin.

Se on myös ihanaa, että ja sanon, erittäin hyvä viinimoku.

On.

Niin tietää, että siellä on häneltä on hyvää tarjolla.

Hei, muulta jäi vielä viime viikosta mieleen Panchon ja Tepon hiihtolomapäivä yhdessä.

Joo.

Teppo sanoi, että nyt mä haen Panchoa ja me lähdetään seikkailumaan.

Ja sitten ne oli lähtenyt, Markku yritti taas sänkeen mukaan ja sitten sille sanottiin, että et sä tuu, et sä pääse mukaan.

Ne oli ollut ehkä eläinkaupassa ostaa Jarvikselle ruokaa.

Sitten ne oli kattanut jotain venäläisiä kääpiöhiiriä vai mitä ne oli?

Jotain kaneja.

Hyppyhiiriä.

Hyppyhiiriä.

Ja sitten ne lähti, sitten Teppo vei sen tonne moottoripyöräkauppaan.

Ja sitten ne oli ihaillut siis pitkää aikaa siellä moottoripyöriin ja sitten Pancho oli saanut istuukin moottoripyörän päällä.

Se sai sieltä kaikkia moottoripyöräkuvastoja.

Ja sitten meni meidän lähellä on semmoinen ihana flea lelukauppa, mitä Pancho jostain siis kutsuu dinosaurusmetsäksi.

Koska Teppo kertoi, että siellä on tosi paljon dinosauruksia.

Eli niitä shleishin.

Joo.

Shleishin.

Super kalliita, mutta laadukkaita.

Niin sitten se sai sieltä käydä jonkun rare, oliko se mustapantteri?

Joo, se oli ettinen mustapantteri.

Siis tiiäksä mun fiiliksen, että kun...

Aina kun kuulee niitä, että aah, että meidän lapsi, sanotaan nyt vaikka sit poikani, on silleen ihan silleen rakastaa prinsessoja ja jotain frozenia ja muuta.

Mä oon aina vaan silleen, että ei mä oon söpöintä.

Ja sit aina mä yritän silleen tosi hienovaraisesti, tiiäks, vähän silleen ujuttaa jotain sellaista tällaista niinku pehmeätä.

Ja sit se kattoo mua ihan silleen, että mitä sä yrität?

Ja mä oon silleen, että no eiks sä nyt vois vähän, kun se on niin full force.

Ja just niinku moottoripyörät ja dinosaurukset ja hirmuasiat ja koko ajan vaan, niinku päiväkodissakin se on sellaista, että ne vaan niinku niiden leikit on vaan taistelua.

Niin sit mä aina yritän vähän sinne sellaista, mutta hänen luonteensa...

Pääasia, että silloin...

Niin mun mielestä pääasia, että sano vaan, luonne on niinku...

Niin, on tollanen.

Pääasia, että ne tavallaan kokee, että ne voi myös leikkiä niiltä, tiiäksä, hevosilla ja nukeilla ja laittaa pinkkiä päälle ja tytöt voi tulla mukaan moottoripyörään.

Eiks sä väkkisin mitään?

Nyt laitat prinsessimekon päälle vaan se just, että sulle ei oo sellasia rajoitteita.

Niin, nimenomaan.

Tai ei ainakaan silleen ohjata pelkästään jonnekin.

Just niin, just niin.

Mutta tota, sit mun mielestä tosi ihana oli se, että ne tuli sit hakee mutiarviksen kyytiä, me tultiin sit teille.

Ja sitten Pancho oli vähän nälkä, niin sit me Teppo vei sen autokaistalle, Mäkkäriin.

Mä en tiedä, oliko se sen eka autokaista tällainen.

Mä just mieltin, että varmaan oli eka autokaista.

Ja oisko Mäkkäri...

Mäkkäri käy näistä niin kuin tylin tokamaikolla, jotain tällaista.

Sitten se oli jotenkin niin symppistä, kun saatiin siitä hampurilaiset ja sitten laittiin autoparkki ja sitten siinä oli jossain pieni kaivuri siinä parkkipaikalla.

Silleen, että me laittiin autoparkki, että näkisi Ara-kaivurin ja sitten Pancho istui etupenkillä.

Niin sitten jotenkin se oli niin suulasta, kun Teppo oli silleen, että ai että, tästähän kyllä elämä paranee, että istutaan täällä autossa ja kuunnellaan Spiderman-biisiä ja syödään juusta.

Sitten on hampurilaisia ja sitten on tällainen kaivurinäköala vielä tuossa.

Ja sitten Pancho oli jotenkin niin, että silleen...

Myöhäisiin.

Niin.

Tuosta kanssa näkee, että miten... Ja sitten Teppo oli tietty niin hyvä fiilis, että miten pienestä se on kiinni.

Tiedätkö sä, että jos miettii jotain, tiedätkö sä, mitä paljon vaikka lintsi nykyään maksaa, niin sitten se, että tiedätkö sä, ei tarvii.

Että toi on jo se tarpeeksi paljon.

Mä en tiedä, mitä kaikki moottoripyöräkaupat tykkää, koska ne onkin täynnä kautta...

Ruperavaajat.

No, mutta ne on tulevia asiakkaita.

Niin on.

Kyllä jo ton ikäisenä pitää alkaa, tiedätkö sä, vähän impressaa.

Niin on. Paitsi, että mä toivon, että ei.

Mun yhden eksän isä oli orttopedi.

Ja se on jäänyt mulla silleen tosi vahvasti mieleen.

Se oli aina silleen, antoi meidän hullutella millä ikinä.

Mutta sitten se oli silleen, yksi on ei moottoripyörä.

Hei, mä en edes muista, mitä me syötiin silloin ruoaksi siinä päivänä teillä.

Mutta mä muistan, että sä teit meille jälkkärin.

Haluatko sä kertoa, mikä se oli?

Ah, oliko se klassikko?

Mulla oli ollut hirveä himo siinä päivänä.

Perus, mikä tän nimi on?

Pyörämyrsky.

Niin, mutta mikä niinku, onks tää joku...

Petran pyörämyrsky.

Petran pyörämyrsky sitten ehkä.

Vanilia jatskii.

Nyt täytyy...

No, oikeastaan mikä tahansa vanilia jatskii, mutta tärkein on se, että se on pehmeä.

Mautan.

Mautan.

Eiks niin, mutta sehän ei nyt saa olla sellainen herkkuva.

Ei, ei.

Mielellään sellainen tiiliskivi.

Joo, tiiliskivi jatski.

Se kulhoon.

Et osta valmiiksi turkinpippuri sitä mursketta, vaan pussin ja vähän hakkaat just jossain muovipussissa

tuolla vaikka veitsen, niin ihan millä tahansa hakkaat sitä vähän pienemmäksi.

Ei tarvi niinku mortteliin laittaa, vaan silleen din-din-din.

Ja sit pätkistä.

Mä oon tehnyt sen ennen semmosiksi vähän niinku pätkis, miksikä sä sanot, tossa niinku siivuiksi.

Joo.

Mut sit sä tulit siihen kattoon, niin se oli itseasiassa mun mielestä aika kiva, että ne pätkiksetkin ois vaan sellaisia epäpaloja.

Niin, turkinpippuri...

Mä ajattelin, että mä tulin sinne jotain kattoon.

Ei, ei kun se oli...

Mikä sä työt?

Se oli ihana.

Niin, pätkis ja turkinpippuri, vaniljaa jatskin kaasille, että sit tulee sellainen niinku pehmismäinen.

Joo.

Ja Markkuhan oli sitä mieltä, että se pätkis on mukaan erilainen, kun se nostaa siitä pussista, kuin siitä patukasta.

Mutta tässä mä rakastan siis sitä, että se pätkis menee sellaiseksi kovaksi, kun se menee siihen kylmään jäätelyyn.

Ja toi on kyllä ikuisuusklassikko.

Joo, se on ihan törkeä.

Hei, yksi söpä juttu oli myös se, että silloin, kun mentiin panchonkaan dinosauruskauppaan,

niin siinä ulkopuolella oli kaksi poikaa, jotain ala-asteikäisiä, jotka möi itse tehtyä appelsiinimarmelaadia.

Ja mun mielestä se oli niin symppistä, mä ostin niiltä yhden purkin ja mobile-peikin kävi, onneksi.

Niin, laitoin someen ja sitten toinen poikien äidistä slaides mun DM ja sanoi, että poikien, niin kuin että hän halusi,

että he oppii ymmärtämään, että mistä raha tulee ja että rahaa pitää myös tehdä.

Ja sitten mä kysynkin niiltä pojilta, että ootteko te tulevia yrittäjistä, ja ne oli silleen, että joo.

Niin sitten se oli sulla asti, pancho oli niin söpä, kun se oli vähän silleen, se oli siinä mukaan, niin sitten se oli silleen,

hei, me ostettiin noilta pojilta tuollaista marmeladista.

Mä sanoin, että joo, laitoin niille vielä vähän ekstra tippiä, mutta se oli cute.

Ja mä ostan siis, jos joku lapsi myy jossain jotain, varsinkin jos se on ruokaa liittyvää, niin I'm in it.

Suositus vielä.

Eeva on alkanut syömään gluteenia, me puhuttiin siitä ehkä viime jaksossa, toisessa jaksossa.

Mutta mä oon ollut iloinen siitä, että mä oon saanut olla sen mukana, kun se on ollut ensimmäisiä,

tiedätkö se jotain kertoa, että se on ekaa kroisanttia ja ekaa pizzaa ja bla bla.

Mutta eräs Hakaniemen hallin hallikahvelasta löytyvä kroisantti, jonka ohi Eeva oli kävellyt monta kertaa ja ihailut sitä.

Ja mä en ois ikinä, siis en ikinä ostanut.

Se oli sehän vaaleanpunainen, siinä oli siis vadelmaa, ruusua ja mantelia, mantelitäyte.

Ja Laartisan, Laartisan niminen leipoma on valmistanut sen.

Ja se oli siis todella silleen alat lot, siis paljon, kun sä katoit sitä.

Mutta siis se oli aivan taivaallisen ihana.

No mutta tiedätkö, kun se sanoi, että on ruusu.

Joo, kun ruusuvesi on vaikea.

Joo.

Jostain liikaa.

Ja jos sitä on väärissä paikoissaan, niin ei.

Mutta siis jotenkin tämä, tiedätkö, se rapekroissu, se mantelitäyte sisällä, sitten se oli kokonaisia tuoreita vadelmia.

Oi.

Ja sitten se ruusuvesi, niin se oli jotenkin, tiedätkö, mä saan hauka tästä, mutta mulle tuli sehän fiilis, että mulla on pakko mennä pian ostaa sellainen ja syödä se yksin.

Aika ihana.

Niin sellainen random, tosi täsmäsuositus.

Ja toi täsmäsuositus loppui sellaiseen asiaan, mikä on mun mielestä kans yksi niistä arjen kultareunuksista, että kun mullakin on nykyään niin,

vähän sitä aikaa, kun saa olla yksin, niin se, että kun me ollaan sinä, minä, Markku, Teppo, paljon ihmisiä meidän ympärillä on niin sellaisia jakajia,

niin sitten se, kun sä saat joskus vaan syödä ihan ite ja omaan tahtiin ja kaiken ite, niin se on musta jotenkin tosi ihanaa.

Niin on, ja sitten se on kiva välillä myös mennä vaan yksin, vaikka kaupungille tai salliin tai jonnekin, tiedätkö, että sulla ei ole mitään agendaa,

että sä vaan menet sinne pyörimään ja kattelemaan ja menet maistelemaan lentävää lehmää juustoja.

Niin, hei, mä söin viime viikolla pitkästä aikaa ton Join the Juicein Spicey-tunnan, niin se meni pieleen.

Mä olin menossa sinne yksin, tiedätkö, että se viettää sellaista mun kivaa tällaista aikaa.

Ei, olisiko tuttu.

Markku!

Ei!

Ai siellä Join the Juiceissa?

No se kävelee siitä ohi.

Miks sä oot mennyt piiloon?

Niin, sit mä yritin olla silleen tälleen.

Oisit mennyt piiloon?

Niinpä.

Mä oon väliltä, siis en Teppon kanssa, mutta jonkun, tiedätkö, kaverin kanssa silleen, että kun mä oon halunnut vaan olla yksin,

niin sit mä oon vaatia, että se piiloutuu.

Ja toivonut, että tosta se ei nähnyt tätä muuta mun piiloutumista.

Mun mielestä se on ihan fine.

Oi, oi.

Hei, tota, me ollaan saatu kyssäreitä.

Mä laitoin sellaisen paniikkikyssäriboksin.

Ei paniikki, mutta välillä on kiva laittaa heti aamusta, niin sieltä ehtii tulla siis muutama ennen lauhoitusta.

Siis muutama tuli siellä nyt ja varmaan tuli joku, ei nyt sata, mutta...

Niin, ja tosi kivoja kysymyksiä.

Niin, tota, lähdetään liikkeelle tästä.

Joo.

Ja ensimmäinen kysymys oli se, että mitä voisi asialaisessa ruuassa käyttää pähkinän sijaan tuomaan rapeutta.

Niin mun mielestä ehdottomasti kivoin on seesaminsiemenet.

Ja varsinkin, jos sä löydät sellaisen miksi, missä on vaikka vähän pahdettu sesaminsiemeni,

ja jos tykkää merilevästä, niin sano nyt, mikä se nimi on.

Ei furi, onks se furikake?

Joo, just. Aina sekoitan.

Mullakin menee, togarashi ja furikake.

Eli furikake.

Joo.

Ja sit myös pahdetut aurinkokansiemenet.

Joo.

Tosi ihania.

Ja sit jos haluaa sellaista pähkinäisyyttä, niin tahini ja seesamiöljy tuo tosi kivasti.

Ehkä vähän tylsä vastaus, mutta mun mielestä siis pahdetut seesaminsiemenet on nam.

Joo.

Eikä vaan pähkinän sijaa, vaan siis ihan myös tavallaan, että valitsisi mieluummin seesaminsiemenet pähkinän sijaan.

Joo.

Mutta toi furikake oli tosi hyvä, sellainen helppo, nopea, sopii vähän kaikkeen.

Jep.

Mitä teette, kun tarvitsette kieltoa?

Kierroksia alas ja etäisyyttä töistä.

No what is that?

Siis onko tätä olemassa?

No ei, mulla se on kyllä, tulee vähän niin kuin helposti itsestään.

Tää ei ole välttämättä mulle sellainen niin kuin unelmien tilanne, mutta ne kierrokset vaan laskee sillä, kun sanotaan, että on arkipäivän ilta tai viikonloppu, niin me ollaan vaan ulkona lastenkaan.

Niin sit sä et oikein voi, että ehkä jos olisi se oma kotitalo, niin voisi sit niin kuin hustlaa.

Lassin samalla jotain, että siellä olisi se joku läppäri auki tai joku vitsi matchakeksi tuloillaan siellä uunissa.

Oman kotitaloasujat vois laida Petran DM-ään ja sit vähän myös kertoa niitä sellaisia negatiivisia puolia oman kotitaloasumisessa, koska mulla on sellainen pieni pelko, että nyt on liikaa sellaista, että se romantisointii ja sit se totuus iskee.

Niinpä.

Ja tässäkin mä tavallaan nyt palaan siihen, että voi ollakin nimenomaan sitä, mitä tässä kysyttiin kierroksia alas ja muuta.

Et sä vaan oo. Me ollaan silleen perheenä ulkona. Vaikka ois kämänen harmaa keli, niin silti vähän niin kuin on silleen mentävä.

Niin se jotenkin tosi silleen niin kuin luonnostaan laskee niitä kierroksia.

Ja sit mitä mä oon yrittänyt tehdä, mikä on ihan sikavaikeeta, on se, että ei olisi niin kuin yhtään, ei edes, siis ideaalitilanteessa ei katsoisi ollenkaan, mä tiedän, että tästä on puhuttu, niin ensimmäiseen tuntiin.

Kun herää, niin silloin vaan sitä on tutkittu tai vikaan, se on totta.

Ja tutkittu, että miten se päivä alkaa niin, että sä katsot puhelinta versus se, että sä et kato.

Niin ja sä voit jo tehdä itsellesi tällaisen testin, että oot yhden aamun niin, että teet normaalisti, jos sä oot vaikka kuin minä, että sä katsot puhelinta, kun peset hampaita.

Just niin.

Niin teet sen ja sit meet keittiöön ja aamiaisen, jos syöt aamiaista, niin kirjoitat heti sun fiilikset.

Niinpä.

Heti, rehellisesti, että mikä sun fiilis on sillä hetkellä.

Joo.

Ja sit otat toisen aamun, seuraavan aamun niin, että et ota puhelinta.

Ja sit kirjoitat fiilikset.

Koska mä luulen, että mun kohdalla ainakin tää on paras ratkaisu sen sijaan, että mä vaan toitotan koko ajan, että ei, ei, ei, ei, puhelimella.

Niinpä.

Hei, mulla on paras ratkaisu tähän ja mun vastaus tähän kysymykseen on siis palapeli, koska mä oon nyt innostunut palapeleistä.

Ja se on siis niin koukuttavaa ja silloin sä et oo puhelimella.

Niinpä.

Se on tosi kiva tehdä palapeliä.

Mut sen lisäksi niin telkkarilla oleminen, mitä mä oon kattonut, no se siista Reessan oli ihona.

Mutta nyt mä oon niin innaissani white loaduksesta, mä odotan, että tänään tulee uusi jakso.

Joo, hei ihan sikakiva.

Meikin katsottiin eka jakso niin, mä sanoinkin sulle, että mä haluun syödä silleen thai-ruokaa ja katsoa sitä.

Niin me haettiin lähitaikusta.

Joo.

Niin, kyllä tollaset.

Ja sit se luontoon meneminen on kyllä tosi ihanaa.

Niinpä.

Eli varmaan, jos haluu irtautua töistä, niin sit pitää myös irtautua puhelimesta.

Niinpä.

Kyllä mä sanoisin, että se on se tärkein.

Niinpä.

Avanto, kyllä mulla on ikävä niitä meidän, tai siis avanto eli kylmäointi, kyllä mulla on ikävä niitä sun ja mun kahvihetkiä avannon jälkeen.

Silloin hei tuutti, että siinä on hyvä esimerkki mun mielestä siitä olotilasta, että ei tuu sellainen fiilis, että katsotaanpa mitä täällä puhelimen vitsi uumenissa tapahtuu.

No vähän tulee semmoinen fiilis, että haluaa mennä jakamaan, että on käynyt avannossa.

Eikö se vähän niin kuin liity siihen, että jos käyt avannossa, niin sit.

Hei tota, sit kysyttiin, että koska seuraavan kerran Italiaan, niin siinä.

Lähdet ensi viikolla Italiaan laskettelemaan.

Lennetään Saksan puolelle, mutta siitä ajetaan vuokra-autolla tämmöinen perhereissu.

Tosi kiva.

Ja te lähdette eka kertaa vaan teidän perhe.

Eiks niin?

Joo, koska Teneriffalla oli noit isovanhempii.

Ehkä.

Jännittävää.

Niina, tosi kiva.

Oi, sun pitää jakaa sit sieltä jotain.

Ja siis tuolla NS Alppien puolella, eli Italiaan, se ruokahan on tosi erilaista.

Joo.

Niin varmaan ihan kaikkia tuollaisia.

Tota, spätsle-tyylisiä juttuja.

Aika sellaista, miten se nyt sanoisi?

Joo, raskasta.

Mut sitten toki tää hotelli, mä tiedän, että on ehkä vähän semmonen niin kuin, miten sanoisi, maailmaa hyväilevä.

Silleen vähän niin kuin kepeämpääkin kuin pelkkää.

Hei, sit kysyttiin, että miten tehdä oikeesti gelatiinipitoinen jäähtyessään hyytälöityvä liha kautta kanaliemi.

Niin mä muistan, kun tehtiin GRVlle dumplings-spesiaalia, niin sinne.

Mä tein keittodumplingsit ja sinne tulee sellaisia hyytälö, niin kuin kanaliemihyytälöpalasia.

Mä muistan.

Niin tota, niin mä tein sen siis niin, että mä ostin hallista kanansiipiä.

Eli ihan vaan maustamattomia kanansiipiä, että niissä pitää olla siis paljon luuta ja nahkaa.

Rustoa, luuta, nahkaa.

Niin tota, ja silloin mä muistan, että mä tein sen niin, että mä laitoin ne uunivuokaan ja sit mä laitoin sinne vettä ehkä, sojaa.

Varmaan jotain miriniä, sit mulla oli sitrunnanruohoa, valkosipulia, inkivääriä.

Ja sit mä tuustasin sen uuniin.

Ja sit mä, ei kun itseasiassa mulla ei ollut vettä vielä siinä vaiheessa, mutta sit mä paahdoin kaikkea uunissa.

Oh, syvyyttä, joo.

Ja sit sen jälkeen mä kippasin ne kattilaan ja sit vettä ja sit mä keitin.

Niin sit kun sä otat pois ne luut ja kaikki muut, siis siivilöit sen ja laitat sen laakeeseen uunivuokaan tai johonkin vuokaan ja jää kapiin, niin se tulee siis pelkkää hyytälöä.

Joo, sellainen.

No sitten on kysymys, että miten valitsen pannun eri tilanteeseen?

Hei, täydellinen kysymys, koska tähän väliin tulee mainos meidän pitkäaikaisimmalle vuosikumppanille, eli Fiskarsille.

Jaettiin jo vähän storien puolelle pannuinfoja alkuvuodesta, mutta tullaan jatkamaan tosi paljon sen parissa tänä vuonna.

Mun lyhyt vastaus tähän on se, että pitää miettiä, että millaista ruokaa saat tekemässä, kuinka monelle.

Ja sitten on kysymys, että miten valitsen pannun eri tilanteeseen, mutta tullaan jatkamaan tosi paljon sen parissa tänä vuonna.

Haluatko sä käyttää uunia myös paistamisen lisäksi ja millaisesta designistä sä tykkäät?

Mä sanoisin, että kaikille ihmisille pitäisi olla yksi pinnottamaton tai valurautapannu.

Ja nämä soveltuu sellaiseen kovaan paistamiseen, eli jos sä haluat paistopintaa johonkin.

Sitten tämän lisäksi pitäisi olla yksi kananmunapannu, eli pannu, joka on ainoastaan, siis mitä sä käytät, vaan kananmunapaistamiseen.

Ja meillä on molemmilla ollut siis vuosikausia jo hardfacein.

Kalettipannu, josta tulee itse asiassa tällä viikolla kiva resepti.

Mutta tämä on siitä kiva, että se on niin pieni ja matala, että sitä ei oikein käytä mihinkään muuhun kuin.

Tai siis sillä voi paistaa jotain pieniä asioita, mutta kananmuna on siis täydellinen.

Sitten sen lisäksi pinnotettu pannu, joka on vähän niin kuin saa arkikäyttöön.

Ja me on puhuttu aikaisemminkin podissa, täytyy sanoa, että thanks to you, Kian, niin puhuttu podissa niistä PFAS-yhdisteistä.

Eli ehkä Suomessa semmoinen ikuinen.

Ikuisuuskemikaali on musta semmoinen sana, minkä ymmärtää helposti.

Ja ne PFAS-yhdisteet on sellaisia synteettisiä kemikaaleja, joita käytetään yleisesti just tällaisissa tarttumattomissa pinnotteissa.

Ja nämä on siis siitä kurja, että ne hajoaa huonosti luonnossa.

Ja sen takia niitä kertyy maaperään, veteen, ilmaan.

Ja itse asiassa oman tämän lapsettomuushoitopolkuni, aikana kun tutkin paljon, että mikä kaikki saattaa vaikuttaa.

Niin löysin myös paljon tutkimuksia, missä oli havaittu, että just nämä yhdisteet voi olla haitallisia myös ihmisten terveydelle.

Ja häiritsee hormonitoimintaa ja aiheuttaa muita terveysongelmia.

Mutta koska tämä ei ole nyt terveysbodi, niin ei keskitytä niihin.

Keskitytään hyvin puolien.

Ja hyvä puoli on siis se, että tämän uudistetun hardface-sarjan myötä, niin kaikki Fiskarsin keitto- ja paistoastioiden pinnotteet on 100 prossaa muovittomia.

Eli se tarkoittaa, että niissä...

Siis ei ole PFAS-yhdisteitä eikä mitään muutakaan mikromuovia, jota niistä irtoisi, kun vaikka pintana armuuntuu.

Just niin.

Ja tämän uuden pinnotteen nimi on Ceratec Superior.

Ja se on nyt siinä hardfacessa, mutta tulee koko ajan lipuun noihin muihinkin sarjoihin.

Niin sen huomaa siitä pakkauksesta, että siinä on sellainen Ceratec Superior-merkintä.

Ja nämä pannut, joita me ollaan suosteltu vaikka vuosien aikana All Steel, Titan, Nourden, niissä ei ole ollut edes niitä PFAS-yhdisteitä.

PFAS-pinnotteita, mutta niidenkin pinnat tulee nyt tämän uusien tuotantoerien myötä entistä paremmaksi.

Ja jos sulla on tällainen vaikka meidän suosittelema pinnotettu pannu, niin ne voi sitten jatkossa tämän pinnotuspalvelun myötä pinnottaa sillä uudella pinnotteella.

Eli ei tarvitse mennä heti uusille pannukaupoille.

Totta.

Ja muutenkin se pannuhuolto on semmoinen, mistä aina haluaa sanoa, koska se on ihan sairaan hyvä.

Niin on.

Jos on kotona joku tuommoinen...

Pannu, jota voi, just pinnotettu pannu, jota voi huoltaa, niin se kyllä kannattaa.

Jep. Ja hyvä juttu on se, että me ollaan menossa pian Petran kanssa pienelle seikkailulle Sorsakoskelle.

Ja sieltä löytyy siis Fiskarsin pannutehdas, joka on pyörinyt vuodesta 1956 lähtien.

Ja siellä valmistetaan kaikki hardface, Nourden, Titan ja Functional Form keitto- ja paistoastiat valurautaa lukuunottomatta.

Siis mä ootan tätä niin paljon. Siinä kun mä sanoin, että mä rakastan katsoa niitä videoita, missä pääsee ihmisten koteihin

niin tehdasvisiitit on musta ehkä vielä ihanampia.

Tietty, kaikkea ei saa aina kuvata, jos on silleen salaisia juttuja, mutta tosi kiva.

Ja vielä tuosta Zeratec Superior-pinnoitteesta, niin me kysyttiin, että mitä se pinnote siis on, jos se ei ole muovi.

Niin se koostuu siis pääsääntöisesti piistä ja hapesta, josta mä en siis ymmärrä mitenkään, että miten ne voi olla.

Mutta pääasia, että ne on siis turvallisia käyttää ja että se sama pinnote on pian kaikissa pinnotetussa pannuissa.

Ja sit, kun te katotte niitä pannuja kaupoissa ja ne on eri värisiä, niin tää sävy on vaan siis esteettinen.

On mustaa, on sellaista hopean harmaata, vähän tummempaa harmaata, niin sit vaan kattoo, että mistä tykkää eniten.

Ja toki osa on alumiinisii runkoja, osa on teräsrunkoja. Niistä tulee puhua sit enemmän.

Joo.

Ja sit nää kaikki pannut käy kaikille liesityypeillä.

Ja tällä viikolla tulee tosiaan yksi ihana ohje ja sen yhteydessä, niin jaetaan

tällaisia keraamisen pannun käyttövinkkejä, koska nyt kun ne pinnotteet muuttuu, niin meidän pitää nyt omaksua tällainen uusi tapa paistaa.

Ja ensimmäisenä vinkkinä voisin vielä antaa täällä bodisena, kun mennään eteenpäin, niin se, että siinä se lämmön säätely on todella tärkeetä.

Eli ei saa paistaa pitkiä aikoja niinku täysillä, varsinkaan sillä boost-toiminnalla.

Silloin se pannu ylikuumenee, se pinta kuluu nopeemmin, se alkaa tarttua vaikka siitä keskeltä kiinni.

Tai sit se pannu jopa vääntyy niin, että se ei oo enää tasanen.

Eli kun mä sanoin siinä aluksi, että Kantsi omistaa joko valurautapannu tai sit pinnottamaton pannu.

Ja nää on ne pannut, millä te teette ne pinnat asioihin, kun te haluatte vaikka paistaa, tiedäksä, pihvin tai jotain.

Just niin. Ja sit, et ei tehdä sitä, mitä mä, niinku syyllistyy itekin välillä siihen, et laittaa niinku, et on kiire, tekee monta asiaa samalla aikaa, laittaa sen pannun sille ehkä just sille boost-toiminnolle ja se on tyhjillään siinä.

Se on niinku silleen, muistakaa.

Eli aina öljy tai voi, tai sit jos te paistatte vaikka tofu kuivalla pannulla, niin sit se tofu pannulle ennen, kun te kuumennatte sen pannun.

Joo.

Niin tota, jep. Mut jaetaan lisää näistä ja tullaan jakaa tosi paljon pannutietoutta, koska ehdottomasti mun mielestä kaikille pitäisi olla keittiössä hyvää toimiva pannu.

Niinpä.

Ja nyt voi olla hyvä hetki kurkkaa sinne kaappiin, että mikä on se omien paistotuotteiden keski-ikä.

Niinpä.

Pannuissa, niin voi olla satavuotiaskin pannu, mutta.

Joo, musta on ihanaa, että Fiskars tekee tätä niinku kestävää tuotekehitystä vähän silleen etupeltoon, koska EU on vasta valmistelemassa sitä lainsäädäntöä, mikä liittyy näihin.

Joo, mä muistan, että me puhuttiin siitä varmaan kaksi vuotta sitten.

Siis ajat sitten, joo.

Mutta on hyvä tietää. Ja sit samoin vielä voisi vinkkaa, että kattoo myös niitä omia paistolastoja.

Totta.

Että mistä ne, mitä ne mahdollisesti on ja mitä rikkiä siinä on.

Niinpä, niinpä.

Hei, nyt mennään seuraavaan kysymykseen.

Jes.

Että japanilaisen rikijakin Hakaniemessä niin hyvää.

En.

En mäkään, mutta mä ajattelin, että voi taas mennä joku päivä sinne lounalle.

Ja sit mä olin myös laittanut ittenäni ylös, koisti sen Enniltä tällaiseen kuin saburo shokudou.

Joo.

Ja näytti aivan superhyvältä ja se oli sellaista japanilaista kotiruokaa.

Enni on hehkuttanut sitä nyt tosi monta kertaa.

Ja sit on O-1.

Joo.

Ja ihana onigiri, onigiripaikka ja mitä muuta.

Kampopo, tietenkin sandot.

Tietysti.

Mutta Japani vallottaa kaupunkiin.

Vallottaa, ihanaa.

Hei, nyt kun puhuttiin ravintoloista, niin on pakko vinkata, jos te ette ole vielä kuunnellut Taaran ja Iinan kaupunkimakuja podcastiin, joka löytyy nyt Spotifysta.

Viime viikolla tuli eka jakso.

Mä opin siitä jaksosta vaikka mitä uusia.

Mä olisin, että ahaa, ok.

Joo, onpa kiva.

Ja mä rakastan sitä, että molemmat syö erittäin paljon ulkona.

Niinpä.

Nyt on tuolla podi, joka keskittyy siis ravintola, ravintolavinkkeen ja ravintolakuulumisiin.

Niinpä.

Ja mä oon iloinen, että on tullut jotain podiä.

Tiedätkö, kun en mä nyt itse halua kuunnella meidän podcastia.

En mä pysty.

Ei, ei, ei.

Joo, lisää.

Niin tota, lisää ruokapodeja.

Ruokapuhetta.

Suosittelen.

Käypä kuuntelemaan.

Mitäs muuta?

Onko siellä joku kyssari sulla?

Siis no ei, mun on pakko antaa tähän väliin tällainen oma itse asettama kyssari.

Tuli mieleen, siis mistä mulla tuli täällä nyt äsken mieleen?

Niin, podeista.

Siis kun sä oot kans kuunnellut joskus ja mä yritin.

Tää on vähän silleen mun ruotsinkieltä petrata sillä Bill Greenwood-podilla ruotsista.

Niin jommankumman näistä, eli sanon nyt Sofia tai Elsa.

Niin tämmönen arjen craving on, tai tapa on tehdä tai laittaa kulhoon purkkimaisii.

Eli mä kuvittelisin, että ehkä se on pienä purkki.

Ei mikään jättiläis.

Purkki hyvää maisii, super paljon tabaskoa, juustosiivu, vähän suolaa.

Ja mikä?

Ja mikroon.

Niin tässä tulee kuulemma sellainen oikein tabaskoinen juusto.

Sitten sä vähän varmaan mä kuvittelisin, että silleen sekoitat sen lopputuloksen.

Niin sit sulla on vähän sellaista juustotabaskomaisi meininki.

Hei, siis toi kuulostaa ihanalta ja myös vaan siis purkkimaisi ja voita ja suolaa.

Joo, siis maailman ihaninta.

Ei mun täytyy nyt ostaa niitä hyviä.

Oi mä rakastan tuollaisia outoja yhdistelmiä.

Niin mäkin, joo.

Siis Bondu ja Länkin myynnit saa siihen kolmeen pikkupurkin paketteja.

Just ne, joo.

Hei, sit tuli tsemppejä kautta vinkkejä.

Syömishäiriöistä parantumiseen.

PS Body on ollut korvaamaton apu.

Niin kiitos.

Siis kummallakaan meistähän ei ole sellaista omakohtaista kokemusta.

Mutta olettaen, että käyt jo ammattilaisen luona, niin mun mielestä ehkä,

no jos jakaa sellaisia omia ajatuksia siitä vaan hieman häiriöityneestä ruokasuhteesta,

niin mun mielestä se sellainen mustavalkoinen ajattelu,

että on hirveästi jaotellut, että on hyviä ja huonoja ruokia.

Niin koittaa miettiä silleen, että kaikki syöminen on lähtökohtaisesti terveellisempää kuin syömättä jättäminen.

Niin jotenkin pyrkii siihen, että koittaa ajatella neutraalisti ruokaa,

jos ei vielä pysty rakastamaan sitä.

Ja sit myös se, että koska kehon tarpeet ainakin itse huomaa sen,

että jos yrittää syödä silleen intuitiivisesti, niin vitsi tulee välillä outoja mielitekoja.

Niin tulee.

Niin myös ymmärtää sen, että joka päivä voi olla erilainen.

Ja tietenkin naisilla kuukautiskierto vaikuttaa siis kaikkeen.

Niinpä.

Niin mun mielestä myös se, että koittaa silleen,

no se voi olla paljon vaadittu tavallaan, että oppii kuuntelemaan omaa kehoa.

Mutta myös se, että jokainen päivä voi olla erilainen,

ettei oo pakko olla se sellainen kaava.

Sitten mun mielestä se, että jotenkin miettii,

että kenen kanssa voisi syödä silleen, että olisi turvallinen olo.

Toi on ihanaa.

Että voisi syödä, että olisi turvallinen olo.

Toi on ihanaa.

Niin voisiko laittaa kaverille viestiä, että hei voidaanko syödä yhdessä,

tai tehdä ruokaa yhdessä, tai mennäänkö ravintolaan.

Niin mun mielestä sekin on kiva just pohtia, että kuka sellainen voisi olla.

Tai just etsi jotain vertaistukea, että olisiko joku,

joka käy läpi samoja asioita.

Ja sit mä tiedän itse asiassa, että on kuullut,

että joku syömishäiriöstä toipuva,

niin myös katsoo YouTubesta syömisvideoita samalla kun syö.

Että se tavallaan syötään.

Että johonkukkaa.

Aika kiva.

Sitten sellainen kontrollista luopuminen.

Ei laske, ei mieti.

Ei siis välillä, kun mäkin oon puhunut täällä,

että mä yritän miettiä, että mä saan tarpeeksi proteiiniä.

Niin pyrkii siitä pois ja enemmän miettii vaan sitä kokonaisuutta,

että millä tavoin mä voisin ruoalla nyt helliä omaa kehoani parhaiten.

Välillä se voi tarkoittaa sitä, että pitää herkutella.

Ja sit välillä se voi olla sitä, että nyt mä haluan tehdä itselleni jonkun

ihanan smoothin tai jonkun tosi ravitsevan jonkun jugurttiannoksen.

Jotenkin, että mitä mun keho just nyt haluaa eniten.

No sitten itselleen lempeästi puhuminen.

Mun mielestä se, että jotenkin, että koittaa saada kiinni niistä sellaisista

kriittisistä ajatuksista, mitä mullakin just pari viikkoa sitten mä muistan vielä,

että oli se ajatus.

Että no hei, jos mä en syö lounasta, niin nyt mä voin syödä tämän pullan.

Siis saman tien, kun se ajatus tulee sun mieleen, niin sä nappaat siitä ihan

niin kuin koitat silleen visualisoida sun mielessä.

Otat siitä kiinni ja oot silleen lempeydellä silleen, että ei ei,

että nyt tää on ihan tyhmää, että mistä tää kumpuaa ja mitä mä voisin

puhua kauniimmin itselleni.

Ja mun mielestä aina tosi ihanaa on se, että mieti, että mitä sä sanoisit

ystävällä, joka oli samassa tilanteessa.

Toi on paras. Joo, tosi ihana.

Ja muutenkin, mä en tiedä, mulla tuli jotenkin sellainen fiilis kysyjästä,

että toivottavasti, no siis ihanaa, että me ollaan oltu siellä.

Siis tää on siis niin merkityksellistä, että me ollaan saatu näitä palautteita

vuosien varrella ihan sikana.

Että ihanaa, että me ollaan voitu olla tukena, mutta sit just se, että

ois ees joku ystävä tai perheenjäsen tai joku, kelle voi puhua siitä.

Ja sit jotenkin, että jos se tuntuu vaikealta tai että on vaikka vaikeita

tilanteita perheen kaa tai muuten läheisten kaa, niin sitten vaikka, että

siis sanotaan nyt, että se ois vaikka just meidän bodi, että voi vaikka jakaa silleen,

että ei, että äiti, että mun on ollut tosi kiva kuunnella tätä.

Että vaikka sä annat esimerkkinä sen, että minkälaista ruokapuhetta sä tykkäät

sit kuulla, että se ei tavallaan tarvi olla joko tai.

Niin ja kun mä sanoin tossa aluksi, että mulla on ollut välissä sellainen pelko,

että joku mun lähimmäinen kommentoi mun kehoa tai mun painon nousua tai jotain,

niin mun mielestä voi myös sanoa, että jos sä pelkäät sitä niin paljon

ja sä huomaat, että se vaikuttaa vaikka siihen, että miten sä vietät niiden

kaa aikaan, niin sit sä voit vaan laittaa vaikka viestin, että hei, että mä kamppailen

nyt tosi paljon mun kehon kanssa tai ajatusten kaa, että mä haluun, että

tiedätkö sä, että mulla on turvallinen olo, niin voidaanko sopii, että ei tarvi

kommentoida mitään liittyen painoon tai ruokaan.

Niinpä.

Ja myös mun mielestä jotenkin se, että koittaa päästä siitä pois, että

tavallaan, että sun ei oo pakko rakastaa ruokaa tai rakastaa sun omaa kehoa, vaan sä voit miettiä,

että mitä muut sä voit tehdä, joka vähän niin kuin harhauttaa sun ajatukset pois.

Niinpä.

Ja just vaikka joku, että jos se liikkuminenkin on sellasta tosi itsetuhoisaa tai sellasta,

että nyt mä piiskaan itteeni, niin sit miettii, että meneekö mä vaikka luontoon kävelee,

tiedätkö, missä ei tavallaan se tehokkuus oo se juttu, vaan sit siellä sä enemmän sen sijaan,

että sä keskityt siihen, että onks mun sykkeet nyt rasvan polttoa tasolla vai missä se on,

niin sit vaan se, että antaa hermostoa just levätä ja kuuntelee lintuja lauluja.

Joo.

Joo, tuli tosta luontoon menemisestä mieleen se, että mulla on ollut aina semmonen merkki,

ehkä taas siihen yhteen kysymykseen palatakseni, että miten niitä stressitasoja tai muita laskee,

niin vähän tän kysymyksen vierestä, niin mulla on ollut aina semmonen fiilis,

että mä haluun mennä välillä ulos käveleen niin, että se lenkkipolku ei oo silleen,

eli se kävelylenkkipolku ei oo silleen tasanen, vaan siellä on just sitä luonnon,

on kantoja ja puujuuria ja muita, että sä joudut vähän silleen erilailla keskittyyn siihen luonnossa kävelemiseen.

Että se ei oo just semmonen hiki, kävely, tasanen.

Joo, mut hirveesti tsemppiä täältä ja meille saa laittaa aina viestejä inboxiin, vaikka meille tulee niitä tosi paljon,

mut pyritään aina kyllä vastaamaan varsinkin tällaisiin tosi tärkeisiin ja merkityksellisiin juttuihin.

Mutta mun mielestä on jo tosi hienoa, että sä oot niin pitkällä, että sä laitat viestiä ja kyselit ja puhut siitä toipumismielessä,

että oot jo siinä pisteessä.

Just niin.

Niin, joo.

Mä jotenkin yritän tosi paljon miettiä sitä.

Me miettii nykyajan, tai silleen tosi paljon sitä, esimerkiksi elämän rajallisuus on näyttäytynyt viime aikoina surullisissa yhteyksissä.

Mut myös tavallaan oon ollut kiitollinen siitä, että oon tullut muistuksiin siitä, että oikeesti tää ei oo mikään kenraaliharjoitus.

Tää on meidän todellinen elämä, mitä me eletään ja tää elämä ei pysähdy kunnes mä koen, että mä oon valmis alkaa elää.

Kunnes mulla on se joku ihana mökki tai ihana parisuhde tai, siis mä en nyt tarkoita,

Mä puhun nyt jonkun toisen.

Hypoteettisesti.