Psykopodiaa

Tähän alkuun lyhyt kaupallinen tiedote.

Tietokirjat voivat toimia tehokkaana väylänä lapsen tai nuoren lukuintoon.

Tietokirjat nimittäin voivat saada vähemmänkin lukevan tarttumaan kirjaan.

Mutta miten lasten tietokirjat voivat auttaa vaikeiden asioiden käsittelyssä?

Entä kuinka tietoa välitetään lapsille esimerkiksi kuvituksen kautta?

Suomen tietokirjailijoiden Faktahommissa podcastin aiemmilla kausilla keskitytään yleiseen tietokirjallisuuteen ja oppimateriaaleihin,

mutta uusimmalla kaudella Faktahomman nimi on paneutua lastenkirjoihin.

Lastenkirjailijat Faktahommissa podcastissa tavataankin lasten ja nuorten tietokirjailijoita,

keskustellaan lastenkirjallisuuden trendeistä ja kuullaan lasten omia lukuvinkkejä.

Podcastin juontaa Papa Lyybek.

Podcastissa jaetaan näkemystä myös siihen, miksi aikuistenkin kannattaisi lukea lasten ja nuorten kirjallisuutta.

Lisäksi kuulet, kuinka vanhemmat tai kasvatusalan ammattilaiset

voivat hyödyntää lasten tietokirjoja.

Kuuntele sinäkin Faktahommissa podcastia Spotifysta.

Ja nyt itse jaksoon.

Kenelläkään muulla ei ole juuri samanlaisia aivoja kuin sinulla.

Meillä on jokaisella täysin yksilölliset uniikit aivot.

Ja sen takia työelämä hyötyisi ihan valtavasti siitä, että me tunnistettaisiin nämä yksilölliset erot,

nähtäisiin ne yksilölliset erot myös vahvuuksina ja tuotaisiin työelämään lisää joustavuutta,

että me saataisiin hyödynnettyä näitä uniikkeja, yksilöllisiä aivoja entistä paremmin.

Tervetuloa kuuntelemaan Psykopodiaa, podcastia, jossa keskustelen psykologian eri aiheista ja ilmiöistä vaihtuvien asiantuntijavieraiden kanssa.

Minä olen psykologi Nina Lyytinen.

Tässä jaksossa keskustelemme siitä, mitä tyhmä työelämä tarkoittaa ja pohdimme erityisesti neuromoninaisuutta ja persoonallisuuspiirteitä sekä sitä, miten niitä voidaan

paremmin huomioida työelämässä joustamalla työn tekemisen tavoissa.

Asiantuntijavieraanani on Moona Moisala, joka on aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori ja tietokirjailija.

Moona on kirjoittanut kirjan Tyhmä työelämä.

Tervetuloa Psykopodiaa vieraaksi Moona Moisala.

Kiitos, hauskaa olla täällä taas.

Tosiaan mukava saada sut uudestaan ja sulla on hiljattain

tullut kirja Tyhmä työelämä ja sä oot hienosti jakanut tän kirjan erilaisiin teeseihin.

Ja tässä jaksossa me käsitellään tätä neljättä teesiä eli oleta kaikkien aivojen toimivan samalla tavalla.

Niin milloin työelämä on tyhmää silloin kun me oletetaan näin vai jotain muuta?

Just näin eli tää teesi kuvaa sitä yhtä elementtiä minkä avulla mä ajattelen, että me rakennetaan just sitä tyhmää.

Tyhmää työelämää eli sanoinpas mä nyt monimutkaisesti ton, mutta just nimenomaan niin päin, että meidän täytyisi ottaa paremmin huomioon työelämässä aivojen erilaisuus.

Koska lähtökohtaisesti ihan kaikkien meidän aivot on kaapeloitu vähän eri tavoin ihan syntymästä lähtien ja sit siitä lähtee niitä kerrostumia ympäristöjä, kokemukset, muokkaa niitä aivoja eri suuntiin.

Että meidän tapa hahmottaa maailmaa, reagoida siihen on tosi erilaista.

Ja sit ehkä kuitenkin meillä on.

Juontaja Erja Hyytiäinen Myös semmoinen ajattelu, vinooma, että me herkästi oletetaan muiden olevaan samanlaisia kuin me.

Se on ehkä se refleksinomainen ensimmäinen tapa suhtautua muihin ihmisiin ja vaikka työelämässä saattaa tunnistaa semmoisia ajatuskulkuja, että voi vaikka miettiä jotain kollegaa ja olla silleen, että miksi.

Vitsi, että toi on semmoinen, että se aina valittaa ongelmista, mutta sit se ei ikinä ota mitään asioita esille.

Mä menisin ihan reippaasti vaan ottaa nämä asiat puheeksi esihenkilön kanssa.

Juontaja Erja Hyytiäinen Sen sijaan, että.

Juontaja Erja Hyytiäinen Että tietoisesti ehkä pysähdyttäisiin sen äärelle, että asetutaan sen toisen aseman ja mietitään, että minkälainen tyyppi toi on, miksi se reagoi tolla tavalla.

Juontaja Erja Hyytiäinen Ja varsinkin työelämässä, kun tehdään yhteisöissä töitä ja pitää tehdä yhteistyötä, niin se on erityisen tärkeä huomioida niitä eroja, jotenkin arvostaa myös niitä yksilöllisiä vahvuuksia.

Juontaja Erja Hyytiäinen Että mä haluaisin itse ainakin hahmottaa sen erilaisuuden nimenomaan just sitä kautta, että ihmisillä on erilaisia vahvuuksia.

Juontaja Erja Hyytiäinen Ja sit ehkä myös semmoinen ajatus mulle herää näistä yksilöllisistä eroista, että varsinkin kun mietitään ajatustyötä, mikä on se, mitä mä tässä kirjassa Tyhmä työelämä erityisesti käsittelen, niin se muotti, mikä meillä on ikään kuin tehokkaasta ajatustyöläisestä, niin se on aika kapea.

Juontaja Erja Hyytiäinen Että se mielikuva on semmoinen, että okei, sun pitää olla ulospäin suuntautunut ja rohkea ja tunnollinen ja aikaansaava ja dynaaminen ja heti aamusta valmistautunut.

Juontaja Erja Hyytiäinen Tarttu isoisiin haasteisiin, niin onko kukaan meistä tällainen? Mulle voi lähettää sähköpostia, jos tunnistaa itsensä tästä kuvauksesta. Mun mielestä tämmöisiä ihmisiä ei hirveästi ole olemassakaan.

Juontaja Erja Hyytiäinen Eli se, että me monipuolistettaisiin myös sitä kuvastoa ja mielikuvia ja stereotypyöt siitä, että miten monin eri tavoin ihminen voi olla ajatustyössä tosi taitava ja tehokas.

Juontaja Erja Hyytiäinen Ja se kirjassa vähän haastatkin myös sitä, että me haetaan työntekijöitä juuri tolla kuvauksella, mitä sä kuvasit, että semmoisia työntekijöitä, mitä ei välttämättä oikeasti ole olemassa.

Juontaja Erja Hyytiäinen Kyllä, just näin. Esimerkiksi mä oon itse kokenut, jos mä nyt jaan tästä henkilökohtaisuuksia heti alkuun, niin esimerkiksi sen vähän niin kuin paineen olla vaikkapa ulospäin suuntautuneen ja tosi rohkean sosiaalisissa tilanteissa, niin mä oon kokenut se itse tosi vaikeaksi.

Juontaja Erja Hyytiäinen Että mä oon tosi ujo ja mulle esimerkiksi, sanotaan, että jos on vaikka kokoustilanne ja siellä on uusia ihmisiä, niin mulle menee hirveästi energiaa siihen, että mä jotenkin käsittelen sitä sosiaalista informaatiota, mikä siinä tilanteessa on.

Juontaja Erja Hyytiäinen Ja mä en missään nimessä tuota parhaita ideoitani esimerkiksi isossa kokoustilanteessa, että mulle se paras menetelmä olisi, että mä voisin vaikka kokouksen jälkeen kirjallisesti itse vähän miettiä, pohtia, kirjoittaa ylös ajatuksia.

Juontaja Erja Hyytiäinen Ja mä luulen, että aika moni voi samaistua esimerkiksi tähän ajatukseen.

Juontaja Erja Hyytiäinen Että ehkä just työelämässä nykyään oletetaan, että ihmiset on just siihen yhteen muottiin sopivia ja kaikki on semmosia sosiaalisia ja energisiä ja rohkeita, niin mä toivon, että me voitaisiin avoimemmin olla ihan kokonainen oma itsemme siellä työelämässä.

Juontaja Erja Hyytiäinen Ja vaikka kertoo ihan jo työhaastatteluvaiheessakin, että hei vitsi, että mulla kestää jonkun aikaa vaikka uusissa sosiaalisissa tilanteissa, että mulla saattaa alussa ujostuttaa ja mulla kestää vähän lämmetä, mutta sitten mä oon tosi, tosi niin kuin, kun on tuttu ihmisiä vaikka ympärillä, niin mä oon tosi.

Juontaja Erja Hyytiäinen Ja liittyykö tämä nyt jotenkin siihen meidän ihmisten persoonallisuuteen, mitä sä kuvaat?

Juontaja Erja Hyytiäinen Kyllä, eli tässä kirjassa mä perehdyn erilaisiin aivoihin erityisesti kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen liittyy persoonallisuuseroihin ja toinen neuromoninaisuuteen työelämässä.

Ja mä en ole siis persoonallisuustutkija, mulla on aivotutkijan tausta ja sen takia mä haastattelinkin ihan persoonallisuustutkijaa, asiantuntijaa tähän.

Juontaja Erja Hyytiäinen Opin tosi paljon itsekin uutta, vaikka on psykologin koulutus, niin silti mulle tuli paljon oivalluksia itsellekin.

Esimerkiksi se, että meillä ei ole mitään selkeää yhtenäistä määritelmää vaikka edes sille, että mitä persoonallisuus on, että siitäkin kiistellään persoonallisuustutkimuksessa.

Ja esimerkiksi sekin on vielä vähän kiistan alasta, että kuinka paljon persoonallisuus vaikka määrittää sitä, miten ihminen käyttäytyy, mitä on havaittava ulkoinen käyttäytyminen, vaikka just sosiaalisista tilanteista.

Että ilmeisesti se nykysuuntaus on just pikemminkin ajatella, että se tilanne määrittää käyttäytymistä enemmän kuin ihmisen persoonallisuus.

Mutta jos me ajatellaan sellaista karkeaa määritelmää persoonallisuuden, niin voisi sanoa, että se on luonteenomainen, melko pysyvä taipumus ajatella, tuntea, reagoida tietyllä tavalla erilaisissa tilanteissa.

Että sillä voidaan viitata joko just tähän ulkoiseen käyttäytymiseen tai sitten ihmisen tilanteeseen.

Jos me ajatellaan nyt vaikka sen ulospäin suuntautuneisuuden kautta, eli introversio ja ekstroversio, niin me voidaan vaikka havaita, että me ollaan vaikka jossain, sanotaan firman pikkujouluissa.

Ja sitten siellä on joku tyyppi, joka on ison porukan ympäröimä ja kertoo jotain hauskaa juttua ja kaikki kuuntelee häntä.

Niin voisi olettaa, että tässä on ihminen, joka on hyvin ulospäin suuntautunut ja nauttii ihmisten huomiosta ja häntä ei haittaa olla huomion keskipuolella.

Mutta se ei välttämättä ole totta.

Että ihan yhtä lailla hänellä se sisäinen maailma saattaa olla, että hänellä on vähän epämukava olo siinä tai se ei ole hänelle hirveän luonteenomasta olla vaikka huomion keskipisteenä.

Että näinkin pitää pystyä erottelemaan toisistaan se ulkoinen käyttäytyminen ja sitten se sisäinen maailma.

Mutta myös työelämässä näyttäytyy siltä ja ehkä muutenkin, että meillä on jotenkin tarve luokitella ihmisiä, että laittaa heitä lokeroihin.

Ja on myös aika muodikastakin käyttöä.

Käyttää vaikka tai ollut tämmöisiä värikoodia ja muita, että toi on tommoinen, toi on punainen, toi on keltainen ja niin poispäin.

Mistä tämä sitten juontaa, että meillä on tämmöiseen tarvetta?

Varmaan se jotenkin liittyy ihmisen haluun jäsentää maailmaa sillä tavalla, että se on jotenkin ennustettavissa.

Ehkä just tämmöinen persoonallisuustyypittely, jolle siis ei ole hirveästi tieteellistä pohjaa, niin testejä on hauska tehdä ja ne voi olla jollain tavalla niin kuin –

itselle tuottaa jotain oivalluksia, mutta ei ne perustu mihinkään oikeasti tutkittuun tietoon.

Että oikeasti, tai se miten me nykyään ymmärretään ehkä persoonallisuus on, että meillä on persoonallisuuspiirteitä, mutta ne on jatkumoita.

Eli jos taas kerran otetaan vaikka se ulospäinsuutautuneisuus, niin meillä ei ole pelkästään introvertteja ja pelkästään ekstrovertteja, vaan se on jatkumo.

Ja ihminen voi myös liikkua sillä jatkumolla jonkun verran.

Mutta ehkä se luokittelu liittyy just siihen, että se on jotenkin –

meille niin kuin se viehättää meitä se ajatus, että me voitaisiin tyypitellä, että toi on just tuommoinen A-tyypin persoonallisuus tai tuommoinen punainen tyyppi.

Että mä heti pystyn jotenkin ennustamaan, että miten hän tulee käyttäytymään.

Että joku siinä niin kuin vetää meitä puoleensa.

Mä ymmärrän sen hyvin.

Mä tykkään itsekin tehdä kaikenlaisia tyyppitestejä niin kuin huvin vuoksi.

Mutta niiden selitysvoima ja tieteellisyys on aika vähäistä.

No onko siitä jotain hyötyä, että me tehdään sitten tämmöisiä niin kuin persoonallisuusanalyysioita?

Persoonallisuusanalyysejä?

Joo, ja onhan siis toki ihan niin kuin tieteellisesti päteviäkin persoonallisuusanalyysejä.

Vaikkapa semmoisia, jotka perustuu tähän Big Five-teoriaan, missä ajatellaan, että ihmisen persoonallisuus koostuu tai rakentuu viidestä pääpiirteestä.

Eli avoimuus on yksi persoonallisuuden piirre, eli uteliaisuus avoimuusuisille kokemuksille.

Sitten on tämmöinen piirre kuin tunnollisuus, eli tehokkuus ja järjestelmällisyys.

Sitten oli tämä ulospäinsuuntautuneisuus, josta jo puhuttiin.

Sitten on sovinnollisuus, eli pyrkimys harmoniaan ja semmoiseen hyvään ilmapiiriin.

Ja sitten on neuroottisuus, eli taipuvaisuus kokeen negatiivisia tunteita.

Niin tämä teoria, sitä on paljon tutkittu ja sille on löytynyt paljon dataa, joka sitä tukee.

Ja mun mielestä on tosi hyödyllistä esimerkiksi vähän pohdiskella sitä, että miten tämä jotenkin näyttäytyy esimerkiksi omassa elämässä.

Esimerkiksi tämä viiden persoonallisuuspiirteen.

Se on jotenkin ajatusmaailma.

Ja erityisesti työelämässä, niin mä nostaisin kaksi piirrettä sieltä erityisesti esille, mitkä on tosi hyödyllisiä, mitä kannattaakin tarkastella.

Yksi on tunnollisuus.

Tutkimusten mukaan, jos ihminen on hyvin tunnollinen, niin hän menestyy työelämässä.

Se on yhtä edessä parempaan menestymiseen.

Mutta sitten se kääntöpuoli on, kun itsekin olen tehnyt työpsykologivastaanottoa, niin sinne vastaanotolle uupuneena päätyy juuri nämä hyvin tunneiset.

Tunnolliset yksilöt.

Eli se tehokkuus ja järjestelmällisyys ja suorittamistaipumus, niin se voi sitten kääntyä myös niin päin, että se alkaa kuormittaa ja haali itselleen kaikenlaiset mahdolliset työt, mitä vaan tarjotaan.

Että ehkä se tiedostaa, että hei, mä oon persoonallisuudeltani sellainen, että mulla se tunnollisuus korostuu, että mulle erityisen tärkeä taito työelämässä on se työn rajaaminen ja se, että mä tiedostan omat voimavarat ja osaan sanoa ei.

Ja ehkä toinen, minkä mä nostaisin esiin, on tämä neuroottisuus, eli taipuvaisuus olla hermostunut ja kokea niitä negatiivisia tunteita, nähdä uhkia mahdollisuuksien sijaan.

Niin sekin on mun mielestä hyvä piirre tiedostaa itsessään ja nähdä se ehkä niin, että okei, että musta on tämmöinen piirre aika voimakkaana, mutta se tarkoittaa sitä, että mä voin tietoisesti harjoitella vaikka rauhoittumista ja tietoisesti ohjata myös ajattelua vähän positiivisesti.

Jotta ei sitten kuormitu siellä työelämässä liikaa tämän piirteen takia.

Mä kyllä ajattelen, että siitä on myös siis hyötyä ehdottomasti pohtia näitä piirteitä itsessään.

Eli se hyöty on tavallaan semmoisen itsetuntemuksen lisääntymisessä, niin onko jotain muuta sitten, jos me mietitään sitä, että miten se persoonallisuus sitten vaikuttaa työelämässä?

Joo. No sekin on semmoinen ehkä myytti, joka mulla itselläkin.

Oli jotenkin omas ajattelus ennen kuin lähdin tekemään tätä kirjoitustyötä, että tietyn tyyppiset työtehtävät vaatii tietyn tyyppisen persoonallisuuden.

Että herkästi me esimerkiksi voitaisiin ajatella, että myyntityötä tekevän ihmisen pitää olla tosi ulospäin suuntautunut ja just nauttia huomiosta ja olla koko ajan suunapäänä.

Mutta eihän tämä ole totta, eikä tutkimustenkaan mukaan niin ole näin, että persoonallisuus lukitsisi sut johonkin tiettyyn rooliin työelämässä.

Että yhtä lailla vetäytyvämpi hiljaisemmin.

Yhtä lailla vetäytyvämpi ihminen saattaa olla vaikka myyntitilanteessa parempi kuuntelemaan asiakkaiden toiveita ja sitä kautta olla menestyksikäs siinä myyntityössä.

Eli että se persoonallisuus ei lukitse roolia työelämässä, mutta ehkä se on kuitenkin hyvä ottaa huomioon just esimerkiksi sen kannalta, että mikä työssä saattaa kuormittaa ja mihin omiin ajattelumalleihin tai reagointitapoihin voisi kiinnittää huomiota.

Ja niitä voisi jopa ajatella, että voisiko näitä haastaa.

Joo.

Poitkin kivasti kirjassa esille sen, että jos me mennään vähän niin kuin siihen just epämukavuusalueelle, niin se voi ollakin semmoinen voimauttava tekijä.

Niin avaisitko hiukan sitä?

Kyllä. Sekin oli mielenkiintoista perehtyä tutkimukseen siitä, että miten se sitten vaikuttaa, jos ihminen toimiikin omaa persoonallisuuttaan vastaan.

Koska siinäkin ehkä arkijärjellä ajateltuna voisi tulla mieleen, että se on huono asia lähtökohtaisesti.

Mutta itse asiassa tutkimus sanookin päinvastasta.

Eli joskus se voi olla jopa positiivinen asia, että toimii niiden luontaisten taipumuksien vastaisesti.

Esimerkiksi jos matalan tunnollisuuden yksilö, eli ihminen, joka on vähän semmoinen huitapeli ja joskus asiat jää hoitamatta tai menee vähän sinne päin,

niin jos hän tietoisesti päättääkin toimia jämptimmin ja tunnollisemmin, niin hän todennäköisesti saa siitä positiivista palautetta ympäristöstä,

että hei, hyvä, että hoidit tämän määräaikaan mennessä tämän homman, jolloin se tuottaa positiivisia kokemuksia.

Ja se ikään kuin omaa luonnetta vastaan toimiminen onkin ollut ihan hyvä asia.

Ja myös mun mielestä oli mielenkiintoista, että se, että ihmiset käyttäytyy ulospäin suuntautuneesti, vaikka he olisikin luontaisesti sisäänpäin kääntyneempiä,

niin sekin on itse asiassa usein positiivinen. Se tuottaa positiivisia kokemuksia yksilöille.

Eli se, että vaikka sä olisitkin lähtökohtaisesti viihtyisit mieluummin yksin ja et ole ehkä se rohkein vaikkapa jossain koktailkutsutilaisuudessa,

niin se, että sä kuitenkin päätät, että hei, nyt mä haluan lähestyä uusiin ihmisiä, mä haluan tutustua uusiin ihmisiin ja ruokkia sitä seurallistakin puolta,

mikä minussa on, niin todennäköisesti sun tulee olla kivempi kokemus siellä koktailkutsuilla kuin se, että sä jättäytyisit yksin.

Eli tää just, että se persoonaa vastaa toimiminen ei aina...

Se on aina huono asia, mutta siinä on oleellista se, että ihmisen pitää voida itse valita, miten hän toimii.

Että ketään ei voi pakottaa, että nyt sun täytyy olla sosiaalinen ja seurallinen ja rohkea.

Mutta se, että jos noudattaa omia arvojaan ja niitä arvoja seuraamalla päättää toimia vähän eri tavalla kuin mitä se perusluonne olisi,

niin se tuottaa keskimäärin positiivisen lopputuloksen.

Eli ei niin, että johtajat...

Jos johtaja nyt laittaisi sitten työntekijän, joka on hyvin introvertti, niin sinne lavalle esiintymään, jos hän ei itsestä halua.

Just näin, että täytyy olla siitä yksilöstä itsestä lähtöisin se halu. Kyllä.

Eli silloin voi saada semmosia hyviä ja onnistumisen kokemuksia.

Just näin.

No miten muuten sitten, että siitä työelämästä ei tulisi tyhmää, niin me voidaan huomioida sitä persoonallisuutta,

puhuit tuosta omasta jaksamisesta ja rajojen asettamisesta.

Joo, ja sitten ehkä myös...

Se myös muiden jotenkin huomioiminen ja sen tiedostaminen, että nämä persoonallisuudet voi välillä olla hyvinkin erilaisia.

Että se, että sun tiimissä on vaikka joku tyyppi, joka on selkeästi tosi vaikkapa neuroottinen,

että aina näkee niitä uhkakuvia ja ahdistuu muutoksesta ja on tosi jotenkin hermostunut,

niin sen sijaan, että jotenkin ihmettelee sitä tai ärsyyntyy siitä, niin ajatteleekin, että hei, tämä on itse asiassa hyvä,

että meillä on tiimissä tämmöinen yksilö, joka on se, joka tekee vähän sitä reality checkkejä ja varmistaa sen,

että ei tehdä hölmöjä päätöksiä tai hypätä uusiin juttuihin miettimättä tarkemmin, että mikä voi mennä pieleen.

Että pyrkii löytää niistä kaikista yksilöistä sen, että miten nämä erilaiset persoonallisuudet itse asiassa täydentää toisiaan

ja tekee siitä kokonaisuudesta vahvemman.

Juontaja Erja Hyytiäinen Sä oot vähän puhunutkin tuosta, mutta haluan kuitenkin heittää kysymyksen sulle,

että käyttäydytäänkö me aina jotenkin meidän persoonallisuuden mukaisesti?

Ei, vaan mä kirjassakin kuvaan, että mulle se persoonallisuus hahmottuu sillä tavalla, että se on vähän niin kuin

virtaus, joka ohjaa laivaa, mutta me pidetään itse ruorista kiinni ja voidaan tehdä tietoisia ohjausliikkeitä.

Eli että se persoonallisuus just luo niitä taipumuksia toimia tietyllä tavalla, mutta me aina itse loppupeleissä tehdään

päätös siitä, että miten me kussakin tilanteessa käyttäydytään.

Juontaja Erja Hyytiäinen Eli me voidaan vaikuttaa meidän käyttäytymiseen?

Juontaja Erja Hyytiäinen Kyllä, ehdottomasti voidaan.

Juontaja Erja Hyytiäinen Siirrytäänkö sitten tähän neuromoninaisuuteen, niin mitä neuromoninaisuus tarkoittaa

ja miksi se on tärkeä ymmärtää?

Juontaja Erja Hyytiäinen Tämä oli myös mulle semmoinen oppimismatka, kun tutustuin tähän teemaan.

Ja alun perin kirjoitin pitkät pätkät neuromoninaisuudesta tähän kirjaan.

Ja sitten luetutin sen osion neuromoninaisuus asiantuntijalla, ja hän teilasi sen täysin ja sanoi,

että tämä on ihan hirveetä, ja tämä on niin siitä lääketieteellisestä näkökulmasta käsin kirjoitettu,

koska se on se, mitä meille on mun aikana ainakin opetettu psykologian opinnoissa, että neuromoninaisuus

nähdään diagnooseina ja häiriöinä, puhutaan kehityksellisistä häiriöistä ja vaikeuksista ja hankaluuksista ja oireista,

ja lääkityksestä. Ja hän toi esille sen näkökulman, että itse asiassa neuromoninaisuus voitaisiin nähdä vaan

erilaisena tapana hahmottaa maailmaa, ja neuromoninaisuus on sitä, että luonto on ikään kuin luonutkin aivoihin

sitä luontaista variaatiota siinä, että miten eri tavoin aivot voi reagoida maailmaan ja ärsykkeisiin ja hahmottaa meidän ympäristöä.

Sitten on syntynyt 90-luvulla, ja sen käyttöönotto on erityisesti edistänyt autismiyhteisö, ja se on vähän

niin kuin tuollainen sateenvarjotermi, jonka alle kuuluu sekä nämä niin kutsutut neurovähemmistöt tai

neuroepätyypilliset sekä sitten nämä neurotyypilliset. Ja se neurovähemmistö tarkoittaa vaan siis ihmistä, jolla

neurokognitiivinen kehitys ja toiminta poikkeaa siitä, mitä pidetään kulttuurillisesti ehkä jopa normaalina.

Ja tämä ei ole mikään pieni joukko, kun puhutaan neurovähemmistöistä, että joidenkin tutkimusten mukaan

jopa 10-20 prosenttia väestöstä kuuluu johonkin neurovähemmistöön, eli epäsuorasti neurovähemmistöläisten asiat

kyllä koskettaa käytännössä meitä kaikkia.

No mitä se neurotyypillinen sitten tarkoittaa?

No se olisi sitten ikään kuin kulttuurillisesti tai yhteiskunnallisesti katsottuna se tyypillisempi, normaalimpi tapa, miten aivot voi toimia.

Mutta just mullekin oli tärkeä oivaltaa, että halutaan siirtyä pois siitä, että me nähtäisiin neuroepätyypillisyys jotenkin

sairautena, joka tarvitsee hoitaa.

Että pikemminkin nähtäisiin just näin, että neuroepätyypillisyyteen voi liittyä myös tosi paljon vahvuuksia.

Ja varsinkin mitä tulee työelämään, niin se mitä kuulin kaikilla näitä asiantuntijoita, joita tähän haastattelin, niin on se, että

tosi moni on kaapissa vaikkapa sen kanssa, jos itse kuuluu neurovähemmistöön, että ei uskalla puhua siitä avoimesti

työyhteisössä, koska edelleen näihin vähemmistöihin liittyy paljon semmoisia stereotypioita ja ehkä väärinkäsityksiäkin.

Että se oli tosi harmillistakin kuulla, että näin on. Että työyhteisössäkin on todennäköisesti paljon enemmän siis

neurovähemmistöön kuuluvia kuin voisi arvatakaan.

No miten sitten tämä neuromoninaisuus voi näyttäytyä työelämässä? Voiko siellä olla just jotain tämmöisiä hyviä

puolia, vahvuuksia, mitä tulee sen myötä niin kuin vaikka tiimeihin?

Kyllä nämä asiantuntijat, joita mä haastattelin, niin heiltä nimenomaan tuli tosi niin kuin mun mielestä rohkaisevia

esimerkkejä siitä, että miten se neuroepätyypillisyys voi kääntyä vahvuudeksi työelämässä, jos sille osataan luoda

sopivat olosuhteet. Jos me otetaan esimerkiksi suurimmat neurovähemmistöt eli ADHD ja autismi, niin ADHDhan siihen liittyy siis

tämä perus ikään kuin piirteet on tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus, mutta oikeissa olosuhteissa

itse asiassa tosi moni ADHD-ihminen kokee, että se ADHD voi kääntyä parhaimmillaan vahvuudeksi. Esimerkiksi moni ADHD-ihminen

kuvaa, että he on parhaimmillaan omassa työssä ihan loistavia, parhaimmillaan he on tosi energisia, innostuu uudesta, idearikkaita, tuo uusia näkökulmia,

ongelman ratkaisuun. He voi toimia ikään kuin muutoksen driverina siellä työyhteisössä, koska he innostuu monesti uudesta. He voi uppoutua tosi intensiivisesti

yhteen aiheeseen ja tosi usein mä kuulen sitä kuvausta, että mitä ADHD-ihmiset kertoo, että he saattaa tehdä vaikka kahdessa tunnissa kahden päivän työt, jos he pääsee

sellaiseen sopivaan flow-tilaan. Mutta tietysti kolikon kääntöpuoli on sitten se, että joissakin työn osa-alueissa ihminen, jolla on ADHD,

niin voi tarvita erityistä tukea. Esimerkiksi nämä asiantuntijat toi esiin, että voi tarvita apua työn organisoinnissa, työtehtävien priorisoinnissa,

esimerkiksi myös työn rajaamisessa. Voi olla, että ADHD-ihminen innostuu kaikesta ja sitten haalii liikaa töitä ja sitten kaipaakin tukea siinä

työtehtävien karsimisessa. Ja sekin on tyypillistä, ja tämä on tietenkin taas yleistä, mistä jokainen on yksilö, mutta usein kuulee sitä, että

ADHDen liittyy se, että tylseltä tuntuvat työtehtävät, tuntuu, että se on käytännössä mahdoton joskus saattaa niitä loppuun, jos se motivaatio lopahtaa,

niin sitten se loppuun saattaa olla tosi haastavaa. Eli se, että se työn kuva on monipuolinen, vaihteleva, kiinnostava, auttaa ylläpitää sitä motivaatiota.

Eli siinä on taas kerran tosi paljon vahvuuksia. Oikeisolosuhteissa ADHD voi olla nimenomaan semmoinen työtä energisoiva puoli-ihmisessä, mutta just se, että siitä pitää pystyä

puhua avoimesti siellä työyhteisössä niistä omista piirteistään. Ja itse asiassa kuulin just tosi kivan anekdootin siis yhdestä työntekijästä, joka kertoi, että hänen esihenkilö oli

kertonut, että hänellä on ADHD ja kuvannut, että miten se vaikuttaa hänen tapansa tehdä töitä. Ja se oli heti luonut tosi paljon lisää luottamusta ja avoimuutta

siihen esihenkilön ja työntekijän välille. Että hei vitsi, että me voidaan olla kokonaisia ihmisiä täällä ja puhua avoimesti siitä, että

miten meidän, meille niin kuin, mikä toimii meille ja mikä on meille haastavaa ja mikä on meille motivoivaa.

Moina, kun kerroit tästä esihenkilöesimerkistä, niin onko jotain, miten ihmiset vois tuoda niin kuin tätä omaa erilaisuutta esille, jos vaikka ei haluaisi kertoa

niin kuin sitä, että mulla on ADHD tai joku muu, mutta voiko sitä jollakin tavalla, mikä auttaisi myös muita ymmärtämään itseä ja erilaisuutta?

Missään nimessä ei tarvitse tulla mistään vaikka diagnoosista käsin, vaan että ylipäätään siis tämä koskee ihan kaikkia.

Että me voitaisiin avoimemmin puhua siitä, että miten me toimitaan, miten juuri meidän aivot toimii, miten me tehdään töitä parhaiten, mikä on meillä haastavaa.

Että just vaikka se, että voisiko sanoa vaikka rehellisesti, että aamupäivät mulla on tosi hankala käynnistyä ja voi olla, että mä en saa parasta versiota itsestäni silloin irti.

Että mun kannattaa tehdä vaikka vaativimmat työtehtävät.

Kohti iltapäivää mieluummin. Ihan näinkin yksinkertainen asia. Ja sitten kuitenkin se voi auttaa tosi paljon niitä vaikka omia tiimiläisiä tai työntekijöitä tai esihenkilöitä ymmärtää paremmin, että miten sä teet töitä ja miten sun kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä.

Että tämä koskee mun mielestä meitä kaikkia työelämässä.

Puhut myös kirjassa, autismikirjosta, niin miten se sitten näyttäytyy työelämässä?

No autismihan liittyy erilainen tapahtumaan.

Sitä voi kommunikoida, ajatella, kokea asioita ja ehkä erityisesti epätyypillisyyttä voi näkyä vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa.

Eli todennäköisesti autistiset aivot prosessoivat informaatiota, varsinkin vuorovaikutukseen liittyvää informaatiota jotenkin eri tavalla.

Me ei hirveästi vielä ymmärretä niistä aivomekanismeista. Me ei ymmärretä niistä riittävästi.

Mutta taas kerran autismiinkin liittyy tosi paljon vahvuuksia oikeassa ympäristössä.

Oikeusolosuhteissa työelämässä monesti, ja taas kerran yleistetään, kaikki on yksilöitä, mutta monet autistit kuvaavat, että he kykenevät tarkkailemaan, käsittelemään erityisesti yksityiskohtia.

Ja että se voi olla tosi arvokasta tehtävissä, jos se vaaditaan semmoista tarkkuutta.

Siihen voi liittyä myös taitojen erikoistumista, että syventyy johonkin yhteen aiheeseen ja tietää siitä tosi paljon.

Eli autisti voi olla sen oman erikoisalansa ihan poikkeuksellinen huippuasiantuntija.

Sitten voi olla taipumusta noudattaa rutiineja, toistuvia prosesseja, ja se voi lisätä johdonmukaisuutta työssä, että se voi nähdä myös positiivisessa valossa.

Voi olla taipumusta tai taitoa erityisesti loogisessa ja analyyttisessa ajattelussa, mikä voi hyödyttää sitten taas työyhteisöä ongelmanratkaisussa.

Ja myöskin se oli mielenkiintoinen näkökulma, että autisti voi olla työyhteisössään semmoinen,

tosi rehellinen ja suora kommunikoija ja tuoda esiin semmoisia epäkohtia, mitä siellä työyhteisössä on,

mitkä ehkä mitä muut ei välttämättä uskalla yhtä rehellisesti sanoa.

Eli että he voi haastaa semmoisia vallitsevia käytäntöjä vaikkapa työorganisaatiossa ja edistää sillä tavalla työkulttuurin muutoksia.

Ja sä oot tässäkin jaksossa sanonut, että tietyllä tavalla semmoista, että yleistää ja vähän ehkä varovastikin sitä,

koska sä kirjassakin tuot hirveän selkeästi esille juuri tämän meidän yksilölliset aivot.

Ja jotenkin, kun mä luin sun kirjaa, niin mulla tuli hyvin semmoinen olo, että mulla on hyvin spesiaalit aivot,

koska ne on kellään muulla ei ole samanlaisia.

Niin se tulee kyllä esille sun kirjaa lukemalla, mutta me ollaan siis hyvin erilaisia.

Niin näet sä sitten, että meidän pitäisi jotenkin räätälöidä, muokata työelämää niin,

että se sopisi erilaisille aivoille paremmin ja kenen tehtävä se muokkaaminen olisi, jos semmoiseen mentäisiin?

Kyllä mä ehdottomasti toivoisin, että meillä olisi työelämässä enemmän joustavuutta.

Se hyödyttää ihan kaikkia.

Moni esimerkiksi neurovähemmistöön kuuluva esimerkiksi jättäytyy yrittäjäksi,

koska sitten siinä työssä on paljon enemmän sitä joustavaraa ja saa rakentaa niistä työpäiväistä itsensä näköisiä.

Itsekin olen jättäytynyt yrittäjäksi ja mä oon kokenut valtavan ahaa-elämyksen siinä,

että mun työpäivät näyttää tyystin erilaisilta kuin silloin, kun mä olin rivityöntekijä isossa organisaatiossa,

koska mä tiedän, miten mun aivot toimii. Mä tiedän, miten mun kannattaa tehdä töitä,

mutta mä en ois ikinä uskaltanut siellä esihenkilölle sanoa, että hei, itse asiassa voiks mä mennä kesken työpäivän salille,

koska se tekee mulle tosi hyvää ja mulla on tosi paljon helpompi keskittyä.

Se on loppupäivä ja mä oon superenerginen sen jälkeen.

Mä en nyt oleta, että nyt kaikki työntekijät menkää salille kesken työpäivän,

mutta vaan se ylipäätään ajatus, että yleensä ihmiset tietää itse parhaiten, miten he tekee töitä,

mitkä on heille niitä parhaita työtapoja tai parhaita tapoja järjestellä sitä omaa työpäivää.

Isoissa organisaatioissa ei tietenkään voida olettaa, että kaikki saa tehdä töitä just niin kuin itse haluaa,

mutta mä tiedän, että siellä on lisää joustavaraa.

Kaikissa töissä on niitä pieniä joustamisen paikkoja, että se niitä uskallettaisiin ehkä rohkeammin hyödyntää.

Eli että se vaatisi sitä, että ensinnäkin se yksilö rohkeammin kertoisi itsestään rehellisesti ja avoimesti,

että näin minä toimin, näin minun aivot toimii, näin keskityn parhaiten, näin olen tehokkaimmillani.

Ja myös se vaatii tietenkin sitä, että esihenkilö kuuntelee tarkasti, suhtautuu avoimesti,

pyrkii löytämään niitä jouston paikkoja, niin se olisi mun mielestä tosi arvokasta,

jokipäivän työelämässä.

Niin eli sekä, että me rohjettaisiin itse kertoa, mutta myös, että esihenkilö olisi halu kuulla ja oppia siitä,

että miten yksilöt tiimissä toimii parhaiten.

Ehdottomasti just näin, että luovuttaisiin siitä semmoisesta kiiltokuvasta,

mikä moni meistä luo itsestään vaikka työhaastattelussa.

Se versio itsestämme ei ole usein ihan realistinen, vaan että kerrottaisiin ihan suoraan,

että mitkä on itselle toimivimmat tavat ja mun mielestä se on just kiva se,

se ajatus, että se esihenkilö voi itsekin olla paljon jotenkin läpinäkyvämpi sen suhteen,

että mitä kaikkia erikoisuuksia häneen mahdollisesti liittyy.

Se luo just mun mielestä kivasti sitä avoimuutta ja luottamusta, että hei, me voidaan olla ihan omia itseämme.

Ja sitten jos mennään vielä vähän yksityiskohtaisesti siihen, että miten sitten vaikka just näitä

persoonallisuuseroja kannattaisi huomioida, onko siinä jotakin?

Joo, varmasti se, että lähtee ihan liikkeelle havainnoinnista, että ihan avoimin mielin jotenkin havainnoidaan

noin, miten ne omat kollegat reagoivat erilaisissa tilanteissa ja näkeekö siinä jotain semmoista

tiettyä systemaattisuutta ja miten ne näyttäytyy ne erilaiset persoonallisuudet ja reagointitavat siellä

työyhteisön arjessa ja se, että olisi mahdollisimman avointa kommunikaatiota, että keskusteltaisiin siellä

kollegoiden, tiimikavereiden ja työntekijöiden kanssa niistä yksilöllisistä mieltymyksistä ja työskentelytavoista,

avoimuus auttaa ymmärtää toisten näkökulmia.

No entäs sitten tämä neuromoninaisuus, miten se kannattaisi huomioida?

No kuten sanottu, niin neurovähemmistöihin ymmärtääkseni edelleen liittyy paljon, paljon niin kuin

tietenkin ennakkoluuloja ja ehkä he kokeekin jopa ymmärtääkseni paljonkin syrjintää työelämässä ja mä ehdottomasti

kannustan työyhteisöjä järjestää ihan erikseen.

Eli siis neurovähemmistöihin tai tähän neuromoninaisuuteen liittyviä koulutuksia ja olisi tärkeää, että siellä

kuultaisiin myös vähemmistötaustaisia asiantuntijoita.

Mä voin suositella esimerkiksi Saara Reimania, autismikonsulttia, jota haastattelin kirjaan.

ADHD-asiantuntija Nina Raatikainen on myös hänelle iso suositus, eli että perehdyttäisiin näihin teemoihin ja

hankittaisiin koulutusta ja kuultaisiin näitä asiantuntijoita, mutta se miten yleisesti neuromoninaisuutta voi

asiantuntijoita, niin tämä joustavuus on tosi iso sana, eli että on joustavat työnkuvien muotoilu tai joustavat

etätyömahdollisuudet, työajoissa mahdollisesti jonkun verran edes joustoa ja sitten se, että kiinnitetään huomiota

siihen, että työympäristöt olisi mahdollisimman aistiystävällisiä.

Tuleeko sulle mieleen, Moona, joku konkreettinen esimerkki, missä sä olisit havainnut, että työyhteisössä tai

muilta?

No mua tulee mieleen yksi koulutus, jota mä olin itse vetämässä työyhteisössä, jossa mulle kerrottiin jo ihan

siinä, kun suunniteltiin puheenvuoroa, että heillä on paljon neurovähemmistöön kuuluvia työntekijöitä, että siitä

puhutaan ihan avoimesti. Ja sitten mä muistan se koulutustilaisuus, niin se oli aika erilainen kuin muut

koulutustilaisuudet, missä mä oon tosi paljon siis käynyt, koska siinä käytettiin tosi paljon aikaa

ennakkovalmisteluun. Että kun mä tulin sinne koulutuspaikalle, heidän toimistolleen,

me oltiin semmoisessa isossa neukkarissa, niin siinä käytettiin pitkään aika siihen, että valmisteltiin sitä

huonetta, että se olisi mahdollisimman aistiystävällinen. Eli kaikki kattolamput laitettiin pois sinne, tuotiin

lisää jalkalampuja, laitettiin pehmeitä tyynyjä sohville, siellä oli stressileluja, mitä ihmiset sai puristella.

Kenenkään ei ollut pakko katsoa mua suoraan silmiin, vaan ihmiset sai katsella minne halusi.

Ja mä alussa mä olin vähän silleen, että ahaa, että onko niin kuin erikoista jotenkin, että nyt näin paljon

valmistellaan tätä tilaa. Ja sit loppupeleissä se oli siis miellyttävin, mukavin, minullekin ehdottomasti

niin kuin kivoin kouluttamistilaisuus, missä mä oon itse saanut olla, koska siellä oli tosi ihana tunnelma

ja semmoinen jotenkin niin kuin hyväksyvä ja lämmin ja hyvin hyvin aistiystävällinen tunnelma. Eli se on mun

semmoinen yksi henkilökohtainen kokemus siitä, että se, että me otetaan ikään kuin epätyypillisyys huomioon, niin se

yleensä hyödyttää ihan jokaista siinä tilanteessa.

Ja miten se vaikutti suhun kouluttajana muuten kuin, että aistit tämän tunnelman, niin mitä se antoi sulle?

Mulla tuli itsellekin semmoinen olo, että mä voin olla täällä oma itseni. Mulla oli hirmu rento ja hyvä olo ja sekin se oli

hauska esimerkiksi se katsekontaktin puute, koska sen huomaa usein kun kouluttaa. Että se on ihmisille vähän vaikeeta, kun saa vaikka johonkin yksilön siellä

yleisessä katsekontaktin, niin he usein katsoo pois, koska se on aika intensiivistä katsoa sitä kouluttajaa suoraan silmiin.

Niin sekin oli itse asiassa kiva, että ihmisellä oli lupa olla katsomatta minua. Niin se oli mullekin jotenkin niin kuin hauska ja ihan

miellyttäväkin kokemus. Erilainen ainakin.

No lopuksi, Moona, mitä ainakin meidän kaikkeen olisi hyvä osata huomioida, jotta työelämä olisi vähemmän tyhmäinen?

No ainakaan ei tehdä oletuksia siitä, että miten muiden on hyvä tehdä ajatustyötä, vaan että kysyy ihan suoraan, on se sitten kollega tai työntekijä, että miten sä teet parhaiten työtä, miten mä voin tukea ja auttaa just sua.

Ja omalla kohdalla miettiä, että vaikka sitä kautta, että miltä mun oma vaikka unelmatyöpäivä näyttäisi, että minkälainen rakenne siinä olisi ja mitä ihmisiä mä tapaisin ja minkälaisia työtehtäviä mä saisin tehdä ja että miten mä voisin päästä vaikka edes yhden

askeleen kohti tätä minun unelmien työn kuvaani.

Ja mä kannustan kaikkia tutustumaan fiksu-aivotyötestiin, joka löytyy esimerkiksi mun nettisivuilta monamoisala.com.

Eli se on semmoinen testi, minkä mikä tahansa organisaatio voi tehdä ja just kartoittaa vähän sitä, että miten esimerkiksi nämä erilaiset aivot otetaan meidän työyhteisössä huomioon.

Mutta se testi kattaa oikeastaan kaikki teemat, mitä tässä mun tyhmä työelämäkirjassa käsitellään.

Jos et saanut tätä testin nimeä, niin se löytyy myös jaksokuvauksesta kirjoitettuna.

Kiitos paljon, Moona, että tulit psykopodiaa vieraaksi uudemman kerran ja keskustelemaan taas mielenkiintoisesta ja tärkeästä aiheesta.

Kiitos, kun sain olla täällä. Tää oli tosi kivaa.

Moona Moisala on vieraana myös psykopodiaan jaksossa 131, jossa käsitellään ADTtä eli itseaiheutettua keskittymishäiriötä.

Oman työn johtamista käsittelemme jaksossa 111, ole oma pomosi, itsensä johtaminen, jossa olen itse vieraana.

Aivotyön ergonomiaa ja sen parantamista käsitellään psykopodiaan.

Psykopodiaan jaksossa 18, sujuvampaa aivotyötä.

Jos pohdit keskittymishaasteita ja mietit, voisiko niiden taustalla olla ADHD, kannattaa kuunnella jakso 91, ADHD aikuisella.

Palautetta jaksosta ja psykopodiaasta muutenkin voit lähettää somessa, vaikka yksityisviestillä,

atpsykopodiaa, osoitteessa psykopodiaa.fi kautta palaute ja Spotify-sovelluksessa.

Kiitos, kun olit kuulolla.