Startup-ministeriö

Heini Vesander, ootko sä Slushin tuote?

Ehdottomasti.

Koska sähän olit Slushin viestinnässä 2011-2013, sen jälkeen Supercellillä, sen jälkeen Piilaaksossa pelialalla ja sen jälkeen Voltin viestinnästä vastaava.

Ihan mieletön karjaari.

No kiitos, joo Slushista opin tärkeimmät.

Hei, miten tota, jos puhutaan siitä ihan yrityksen alkuvaiheesta, niin mikä on sun neuvo founderille, joka juuri perustaa firmansa, saa ehkä ensimmäisen rahoituskierroksen, mitä sen pitää PR-n suhteen tehdä?

Se numero yksi on kirkastaa se, että mitä sillä PR-llä halutaan.

Halutaanko rekrytoida ihmisiä, halutaanko nostaa lisää rahaa, halutaanko saada asiakkaita, mikä se on, mitä halutaan.

Ja ihan täysin sitten sen mukaan luoda se viestintä.

No kerro, mä en malta olla kysymättä.

Sä olit Supercellissä ihan alusta asti käytännössä viestinnässä.

Joo, olin aika alussa.

Joo, niin mitä silloin ihan alussa?

Supercell tietysti oli aika moni rakettien alusta lähtien, mutta mikä teidän PR-n tarkoitus oli ja millä tavalla se näkyi siinä PR-ssä, mitä te teitte konkreettisesti?

Kyllähän ne tuotteet myy itse itteään siis tosi paljon, mutta ne tuotteethan ei kerro sitä tarinaa sen tuotteen takana.

Ja nehän ei kerro, että miten ne on luotu ja miten ne pelitiimit johdetaan, jotta nämä tuotteet saadaan tehtyä.

Että siinähän viestinnällä ja PR-llä on iso merkitys, että voi kertoa sitä tarinaa niille, joita kiinnostaa se kuulu.

Eli te valitsitte tuollaisen toimialakulman.

Joo.

Eli te tavallaan halusitte olla uusi toimiala ja kertoa sen uuden toimialan, eli mobiilipelien tarinaa.

Kyllä, tosi paljon. Ja siinä oli niin myös se rekrytointikulma tosi tärkeä.

Suositteleekö sä tota muille firmoille, koska aika monet meidänkin firmat miettii, että pitäisikö meidän tehdä PR-ää ikään kuin kiinnittämällä meidät siihen toimialatarinaan tai johonkin uuteen juttuun.

Vai tehdään vaan tätä firma PR-ää ikään kuin taktisesti, että meidän tuote tekee tätä tai tätä.

Ketään ei yleensä kiinnosta se taktinen tuotetarina, vaan niitä kiinnostaa se isompi juttu, joka on osa jotain laajempaa kokonaisuutta.

Niin todennäköisesti on enemmän menestystä sille, että tarttuu johonkin isompaan trendiin kuin vaan siihen omaan firmaan, ellei nyt sitten satu olemaan just tosi, tosi kuumaa asia.

Miten tämä tarina luodaan uskottavasti? Koska mä oon ihan samaa mieltä, että alkavien startuppien pitäisi kertoa se laajempi toimialatarina.

Mutta sitten jos sä oot muutama kaveri, jossain nenää kaivamassa autotallissa, niin miten se uskottavuus luodaan?

Se luodaan sitä kautta, että sulla on jo ne tulokset siinä kohtaa, kun sä rupeat sitä kertoa.

Ja mitä ne tulokset on?

No siinä kohtaahan, siis olikohan Clash of Clans oli jo eniten ladattu peli, Hay Day oli ihan älyttömän menestyvä.

Mä en muista paljon, että...

Eli sä laitoit tätä rullan pyörimään siinä kohtaa, kun siellä on tulokset.

Just näin, just näin. Sä pistät ne muutamat luvut siihen, että heitä vaikka tehtiin miljardiliikevaihtoa, sitten ollaan sinne, että mikä, mikä firma, mitä.

Voitko niitä lukuja keksiä?

Ei.

Tai laittaa vähän tällaisia vänitimetriikoja.

Voi itseään valehdella.

En mä valehdellut tarkoita, mutta aika monet firmat keksii tällaisia vänitimetriikoita.

Joo, vänitimetriikoita voi keksiä. Kyllä, kyllä. Kyllä ne on olemassa.

Meneekö ne läpi?

Riippuu, riippuu. Metriikasta ja riippuu toimittajasta.

No onks tää vaan niin, että ainoastaan tällaisilla supermenestyksillä, joilla on jotain tällaista mieletöntä näyttöä, on chanssi kommunikoida hyvin?

Ei, kyllä mun mielestä kaikilla on mahdollisuus tähän viestintään ja kaikilla on mahdollisuus nostaa sitä omaa tunnettuutta.

Pitää vaan olla niin kuin realisti sen suhteen, että mitkä kanavat on todennäköisiä.

Podcasteihin saattaa päästä puhua jopa niin kuin...

Vaikka tänne alkuvaiheen startup-yrittäjähän saattaa päästä kertomaan sitä oman firman tarinaa.

Pääseekö?

En mä tiedä. Riippuu niin kuin mä teen mitä se päättää.

Mä neuvoisin ainakin tulla tänne puhumaan.

Mutta sit voi tehdä vaikka influenssereiden kanssa yhteistyötä, että jos ei halua toimittajien kanssa.

Se mediakenttähän on muuttunut niin paljon, että nykyään sä et ole pelkästään sen toimittajakunnan varassa.

Sä voit luoda sun omat kanavat, sä voit tehdä influensseryhteistöitä, sä voit olla podcasteissa, sä voit mennä vaikka reality-ohjelmaan kilpailijaksi, puhuisit siellä.

Tai sun firmasta, jos ei muuta.

Tää on muuten kiinnostava juttu.

Esimerkiksi yksi meidän portfoliofirma, Nosepower, joka tekee tällaisen tuulivoimapurjatta isolle rahtilaivoille.

Kymmenisen vuotta vanha firma, toimiala liikkuu äärimmäisen hitaasti.

Nyt lähtenyt räjähtävään kasvuun.

Mun mielestä toi sun tarina, minkä sä kerroit, on täysin noudatteleva esimerkiksi sitä firmaa.

Eli se PR oli aluksi hyvin taktista.

Press release säästettiin kahdeksan prosenttia polttoainekuluja.

Ja se suuna on asiakashankinta.

Eli asiakkaat heräisivät sille, että hetkinen, tää on firma, joka oikeasti tekee tällaisia tuloksia.

No se ei Financial Timesiin tietenkään kiinnostaa, että tämmöinen töttörö säästää kahdeksan prosenttia.

Mutta sitten kun alkaa olemaan isoja asiakkaat ja märskiä ja kaikkea muuta.

Ja se alkaa tavallaan näkyä, että hetkinen, että tällähän voidaan ottaa.

Tää on ainoa teknologia, jolla voidaan tuulivoima tuoda takaisin merenkulkuun.

Ja sillä on itse asiassa aika iso ESG-merkitys.

Ja se tulee läpi toimintaketjun puskeen sinne laivojen omistajille ja niiden operoijille.

Niin sit se yhtäkkiä onkin alkanut kiinnostaa.

Siis ihan edellisen 18 kuukauden aikana.

Mun mielestä siinä näkee, että se esimerkiksi sen firman Pera on tällä hetkellä muuttunut ihan toiseen asentoon.

Jufohan vetää sitä siellä nyt.

Siinähän on vähän toi, mikä maailma tulee kamelin nopeudelle tällaisten innovaattoreiden perässä.

Että siinä voi mennä monta vuotta.

Ja sit yhtäkkiä se vähän yllättää ne firmatkin, miten suuren kiinnostuksen kohteeksi ne joutuu.

Vaikka ne tavallaan on tehneet sitä juttua jo kymmenen vuotta.

Sun kellossa, kun aluksi oli tätä pumpulia, sit tuli product market fit ja sit tuli scale upia.

Ja sit sä olit yhtäkkiä hottest company in the valley.

Oli tää sun artikkelijuttu.

Se oli kello neljä olit hottest company in the valley.

Sit kello viisi oli rapid expansion and growth.

Ja sit kello kuusi oli greatest company in the world.

Ja sit alkaa nää doubtit.

Eli sit alkaa tulla kritiikkiä.

Mitäs silloin pitää firman tehdä?

Vetäytyy kuoreja kiistää kaikki.

Ei. Sitä ei pidä tehdä.

Mä oon kuullut, että se on hyvä strategia.

Mun mielestä pitää muistaa se, että median tehtävähän on herätellä yhteiskunnallista keskustelua.

Ja median tehtävähän on vahtia ja kritisoida.

Ja nehän tekee duunia.

Se ei välttämättä tunnu kauhean kivalta, mutta siitä tunteesta pitää päästä yli.

Mä luulen, että siitä pitää suuttua.

Siinä saattaa suuttua, mutta se kannattaa pitää omassa tiedossa.

Se, että suuttuu, on ehkä mun isoin vinkki Founderelle.

Mutta sehän on hyvä momentti katsoa, että hetkinen, mistä tää kritisoi?

Onks täs oikeesti jotain validia?

Onks täs jotain, mitä me voitais tehdä paremmin?

Ja sit jos näin on, niin sit sanoo sen ääneen ja sanoo, että hei, erittäin hyvä huomio.

Että totta, tää me ollaan munattu.

Me korjataan tää näin, näin ja näin ja näin.

Ja sit tekeekin ne asiat, missä sanoo.

Ja sit liikkuu eteenpäin.

Miten mä oon muuten monesti pohtinut, kun tulee firmoille tällaisia, niin eikö se olisi niiden firmojen oma tehtävä vahtia?

Mä kerron toisen esimerkin.

Sissä oli silloin, muutama vuosi sitten oli näistä työsuhteista, oli tämmöinen kohu Hesarissa.

Mä olin silloin, ei kun Ilkka tais olla hallituksen PJ ja mä olin hallituksessa.

Ja sitten yksi toimittaja oli silleen, että kun tekin ootte noin kokeneita, niin etteikö te mukaan oikeasti ole vahtinut näitä asioita?

Että minkä takia median pitää löytää tällainen ja sitten korjataan?

Niin mä vähän mietin, että se on oikeasti aika hyvä kysymys.

Että eikö niiden firmojen ja slassien pitäisi itse vahtia näitä juttuja eikä median huomata niitä?

Pitäisi.

Siis ehdottomasti sen.

Tämän takiahan etenkin vähän isommissa firmoissa on compliancet ja on juristit ja on risk assessmentia.

Siksihän sitä tehdään, että niitä epäkohtia löydetään siinä liiketoiminnassa.

Joo, mutta silloin tällöin media löytää jotain.

Just niin ja sitten siihen ehkä herätään ja suhtaudutaan vähän vakavammin.

Kyllä me kaikki tiedetään, että sitten kun sä rakennat firmaa hirveästi kiireessä, tuhatta ja sataa,

sulla on miljoona asiaa, mitä pitää tehdä ja tuhat ja sitä prioriteetti.

Ehkä numero yksi ei nyt ole sitten se compliance ja risk management.

Se on ihan totta.

PRS on kiinnostavaa.

Tuossa oli mun lempi jääkiekkopelaaja Patrik Laineesta, oli mieletön henkilökuva.

Se oli hieno.

Tesarissa.

Ja se kuvasti mun mielestä vähän hyvin tällaista startuppiakin ja tätä sun kelloa.

Silloin kun tulee maaleja, niin saat jumala ja sitten kun maaleja ei tule, niin sitten kaikki on silleen,

että se olikin vaan tämmöinen one trick pony.

Se olikin vaan se class of clans ja heide.

Eihän sieltä mitään uusia pelejä enää tulekaan.

Käy vähän tuuri.

Miltä tämä tuntuu?

Ei se ainakaan suuttuu, mutta välillä tuntuu, että vähän epäreilusti ikään kuin koottuu.

Niin kyllä vaan firmoja.

Joo, siis no uutiset on uutisia.

Kaikki ihan kiinnostaa se uusi.

Ja tavallaan jos sä oot tehnyt jo jonkun asian ja sä teet sen saman uudelleen, sehän ei ole uutta ja se ei ole kiinnostavaa.

Että kokohan toi media-ala perustuu just siihen FOMOon ja siihen, että hei hetkinen, mikä juttu tää on, mikä juttu tää on.

Ja sit yritykselle, jotka tekee vaikka pelejä, jos ei se sun seuraava peli ole entistä isompi hitti,

niin sit se on vähän sillä, että no mitä sitten.

Ja pelialahan on semmoinen entertainment business, että sehän on aika epävarmuus.

Varmaan sen suhteen, että tuleeko siitä sun seuraavasta pelistä isompi hitti kuin edellisestä.

Ja se on aika raaka ja brutaali.

Mutta näin se toimii.

Ja sitten sama ihan meidän Voltin kohdalla.

Kyllähän se medialle on mielenkiintoisempaa kirjoittaa niitä kärkkäitä kannanottoja, koska ihmiset klikkaa ja avaa niitä.

Että se pitää myös muistaa, että mediahan haluaa, että ihmiset tulee ja lukee niitä juttuja.

Että sit ne etsii myös niitä kulmia.

Miten hei sellainen ihan superkonkreettinen juttu, että kun mä olin Googlella product managerina ja lanseerattiin tuotteita,

ja mullakin oli niitä sellainen paletti niitä tuotteita, että melkein joka viikko lanseerattiin.

Yleensä ne oli joku uusi feature ja nyt ehkä ihan kokonaan uutta tuotetta sentään.

Mutta aika paljon oli tällaisia launcheja.

Ja sitten siellä mä opin tällaisen siitä Googlen PR-tiimiltä, että me jouduttiin aina tekemään tällainen niin sanottu proaktiivinen ja reaktiivinen.

Niin kuin kaksi eri tällaista PR-dokumenttia.

Ja se proaktiivinen oli nämä asiat, mitä me haluttiin niin kuin itse kertoa.

Jos kukaan vaan suostui kuuntelemaan, niin ne oli ne asiat, ne viestit.

Mitä kerrottiin.

Mutta sitten tämä toinen oli itse asiassa paljon mielenkiintoisempi.

Ja se oli tällainen reaktiivinen.

Eli kaikki ne asiat, mitä kerrottiin sitten, jos joku kysyy niistä.

Ne sellaiset hankalat jutut.

Ja esimerkiksi Google, että siihen aikaan, kun mä vedin näitä tällaisia,

niissä oli aika paljon tällaisia uusia sosiaalisia featureita, vaikka jakamista, mitä ei ennen ollut Google tehnyt.

Niin sitten me kutsuttiin kaikki nämä pahimmat viholliset, kaikki tällaiset privacy advocacy groupit,

civil liberties unionit, sun muut tällaiset, jotka jenkeissä on ne vahtikoirat.

Ja ne sai etukäteen nähdä nämä tulossa olevat tuotteet.

Ja sitten kertoa niistä pahimmat asiat, mitä ne eniten inhosi niissä.

Ja sitten sen pohjalta me jouduttiin laatimaan nämä reaktiiviset PR-dokumentit.

Ja mä väitän, että niistä tuli sen takia aika hyvin.

Että miten sä suhtaudut tähän?

Ja onko sulla neuvoja näihin liittyen just, että silloin kun firma päättää lähteä ulos jonkun jutun kanssa,

ja kertoo siitä?

Joo. Hyvä kysymys, ja siis ihan loistavaa duunia teidän Google PR-tiimiltä, pakko sanoa.

Siis joo, eli tavallaan siis yleensä on kaksi erilaista strategiaa.

Eli joko sä lähdet proaktiivisesti, sä lähdet nimenomaan vaikka lehdistötiedotteella,

pyydät toimittajia haastattelemaan, lähdet kertoa sitä uutista.

Ja sitten reaktiivinen on tosi usein varautumista vaikka sitten siihen,

että jos joku asia kosahtaa mediaan, niin mitä sä sitten siinä kohtaa sanot.

Mutta sitten sitä, niin kuin ainahan me tehdään preppityössä sitä,

että sanotaan, että me ollaan nyt launchaamassa vaikka uudessaan.

Niin meillä on tosi pitkä se reaktiivinen kuue taas sen suhteen,

että sitten kun kysytään jotain sellaisia kysymyksiä,

oli se nyt sitten vaikka lähettien työstä tai osakkeen kehityksestä

tai jotain tällaista, että mitä niihin kannattaa vastata.

Ja viestinnätehtävähän on nimenomaan kysyä niitä vaikeita ja tosi inhoittavia kysymyksiä

ennen kuin se toimittaja kysyy niitä.

Että ollaan mietitty ennakkoon, että mitä kaikkea sieltä voi nousta.

Mä suosittelen tätä kaikille founderille.

Se on tosi hyvä, että ottaa ne vahtikoirat sinne.

Essiin kehittää sitä kuuetta.

Joo. Sä olit superselli silloin, kun tehtiin näitä isoja yrityskauppoja vasta PR-stä.

Joo. Olin. Joo. Softbank-diili silloin.

Joo. Mä olin silloin, kun se julkaistiin Hesarissa.

Mä olin just kävelemässä Zen Roboticsin hallituksen kokoukseen.

Ja sitten yksi suomalainen vuorineuvos soitti mulle ja sanoi,

että Timo, nyt startupeista on vihdoin tullut jotakin.

Eli te onnistuitte jossain.

Kiva kuulla.

Oliko se vaikeaa, vai oliko se ihan vaan helppoa?

Se oli tosi haastava keissi sen suhteen,

että Softbank on japanilainen pörstilistattu yhtiö,

eli niitä koskee tosi tiukat säännöt sen suhteen,

mitä saa kertoa ja milloin saa kertoa.

Jolloin me jouduttiin tekemään se koko viestintä,

niin kuin aikataulu heidän kellon mukaan,

eli Japanissa, mutta sitten samaan aikaan

sulla on kaikki nämä jenkkisijoittajat,

jotka on siinä jollain lailla messissä.

Ja mulla meni ihan, mä olin ihan sairaan nuori vielä silloin,

että se ei ollut, se oli ehkä ensimmäisiä tällaisia isompia keissejä,

niin mulla oli ihan älyttömästi aikaa,

että mä jotenkin tasapainoilin sen suhteen,

että kenen pitää nyt tietää tässä mitä.

Ja sitten Suomessa kuitenkin,

täällähän on asiat kerrottava transparentisti,

mikä tämä on, läpinäkyvästi ja avoimesti.

Että sitten sen, että sä pystyt balansoida sen japanilaisen tyylin,

että kerrotaan hyvin kontrolloidusti,

tiedottaa ne jenkit, että ne on jotenkin tyytyväisiä,

ja sitten kertoa sen Suomessa silleen,

suomalaisille toimittajille luottamuksella,

vaikka ehkä kaikki ei niin halua se tehtää,

mutta itse tarina oli helppo tehdä.

Joo, oli, mutta sitten totta kai kyllähän siinä vähän huoletti se,

etenkin kun Supercell on suomalainen darling ja näin,

ja sitten siitä myytiin 51 prosenttia ulkomaille,

että mikä se backlash sitten mahdollisesti siitä tulee olemaan.

Että sitten siihen tarvittiin sitä reaktiivista varautumista,

mutta sitä tuli itse asiassa aika vähän.

Mä veikkaan, että sulle on ongelmia niiden sijoittajien takia,

sen takia kun ne kaikki halusi ottaa liikaa kunniaa,

ja viesti itse siitä, miten mahtavasti he oli kasvattamassa tätä firmaa.

Näitähän ne on.

Kyllähän sinä sijoittajana itse tiedät.

Mitäs sitten toi Voltin exit?

No Mikikin on tässä kertonut julkisesti,

että mehän oltiin koko ajan, me tehtiin kahta viestintäpreppiä,

eli sitä, että me nostetaan tosi iso rahoitusrundi,

tai myydään itsemme Dordeshille.

Että sehän oli semmoista hauskaa tasapainoilua sen suhteen,

että minkä storin tästä pääsee kertomaan.

Ja sitten siinä kohtaa se oli ekaa kertaa,

kun mä tein noin ison yhdysvaltalaisen pörssiliistatun yhtiön

kanssa viestintää.

Ja se oli ihan sairaan makea kokemus.

Huolihan oli se, että jenkit tulee ja kertoo,

että big acquisition ja bla bla bla.

Sanoin, että me ei voida Suomessa tehdä sitä ihan noin.

Että yhdysvaltalaisillakin firmoilla voi olla vähän kahtiakone maine.

Että mietitään nyt, että miten me halutaan tämä stori kertoa.

Ja heidän kanssa oli tosi hyvä tehdä sitä yhteistyötä.

Ja ne antoi meidän tosi omaa,

omalla tyylillä kertoa sen tarinan täällä.

Ja se tarinahan oli nimenomaan sitä,

että we joined forces, eikä mikään väkivaltainen akvisitio.

Ja sehän on jatkunutkin niin,

että meillä on meidän oma brändi meidän maissa.

Ja ollaan jatkettu volttina hyvinkin itsenäisesti.

Mutta olihan se siis...

En mä muista niistä parista viikosta ihan hirveästi.

No nyt kun sä oot varmaan nuoresti ja sitten huolimatta

kokenein suomalainen tällainen,

menestyvien startupien tätä viestintää suunnitteleva ja toteuttava henkilö.

Niin kun sä katsot suomalaisia firmoja, näitä startupeja,

niin mitkä on sellaisia yleisiä virheitä, mitä founderit tekee?

Mä haluaisin nähdä enemmän sitä, että ihmiset miettii itse itselleen

hyvin kirkkaasti sen, että mitkä on ne asiat, mistä haluaa puhua.

Mitkä on ne asiat, mistä haluaa, että on mielipide.

Ja mitkä on ne asiat, mistä haluaa olla mukana siinä keskustelussa.

Mä haluaisin nähdä paljon enemmän yhteistyötä.

Yhteistyötä startupien välillä.

Että Suomi on kuitenkin niin pieni takapajula täällä kaukana pohjoisessa,

että meillähän olisi ihan älyttömän hyvä mahdollisuus siinä,

että startupit yhdessä vaikka kutsuisi ulkomaisia toimittajia.

Hyvä idea.

Jep, ja sitten sehän menee tuonne päättäjien suuntaan myös,

koska sitten taas startupit usein, ennen kuin siitä firmasta tulee mitään,

niin ollaan vähän silleen, että no onko toi nyt joku vai eikö se ole.

Niin sitten olisi vähän silleen kredibiliteettiä myös isommalla äänellä puhua.

Onko parempi, että founderi vääntää autotallissa tai toimiston nurkassa,

yötäpäivää, vaan teknologiaa, vai että founderi juoksee tuolla maita ja mantuja

kaiken maailman konferensseissa ja kokkareissa kertomassa niiden ilosanomaa?

Kyllä mä sanoisin, että sen founderin kannattaa varmaan 80 prosenttia ajasta

keskittyä siellä autotallissa sen teknologian väätämiseen.

Ja sitten jopa siihen asti 100 prosenttia, kunnes sillä on joku tuote,

joku tuote, mistä kannattaa sitten mennä sinne konferensseihin puhumaan.

Mutta jos sä teet 100 prosenttisesti pelkkää sitä teknologiaa,

ja sä et ikinä siitä kellekään kerro, niin sittenhän se jää sinne autotalliin.

No mistä saa eniten bang?

Jos nyt jotain viestintää pitäisi tehdä tällaisen aloittelevan startupin?

Mun mielestä eniten bang for buck saa silloin, kun sä teet yhden isomman jutun,

ja sä leivot siihen ympärille mahdollisimman paljon, ja sä teet sen monikanavasti.

Eli on se nyt sitten vaikka, että launchataan joku iso uusi tuote,

ja sä saat siihen joku nimekkään asiakkaan mukaan.

Sä teet sen nimekkään asiakkaankaan yhteistyön, teette yhteiset mediahaastattelut ennakkoon,

teette tosi hyvät sosiaalisen median postaukset, käytte podcasteissa kertomassa,

teet omat linkkarit, puhut influencerilta.

Sä yrität mahdollisimman moniulotteisesti saada sen yhden storin ulos tiettynä aikaikkunana.

Mikä tämä aikaikkunan pituus on?

Kaksi päivää.

Yleensä jos meillä on joku iso PR-ulostulo, niin me tehdään sitä preppiä viikko-tolkulla,

mutta se on yleensä ihan yksi päivä.

Sulla on mediaeventti ja kaikki ulos, ja sitten sitä follow-upia sen jälkeen niin pitkään kuin pystyy.

Mutta puhutaan yleensä ihan parista päivästä.

Startuppien hankkii tällaista PR-toimistoa vai ei?

Mun mielestä PR-toimistoissa voi olla ihan hirveästi hyötyä.

Etenkin siihen, että se voi olla founderin vähän vaikea löytää sitä parasta tapaa kertoa se oma tarina,

koska sähän katsot sitä siitä sun omasta perspektiivistä.

Se mitä PR-toimistot tekee, niin nehän katsoo millaisia tarinoita tuolla maailmalla kerrotaan,

ja mikä olisi hyvä, kiinnostava tapa kertoa nyt vaikka sun stori.

Siihen ne on ihan ehdottoman hyviä, ja sitten myös heillä on niitä suhteita.

Kun PR on tosi paljon sitä, että kenet sä tunnet, kuka on se oikea toimittaja,

kuka on se influencer, johon koko ajan sun pitää olla yhteistyössä,

niin sä saat sinne sitä pääsyä.

Mä oon hyvin hesitant siinä kohtaa.

Useinhan PR-toimistot on silleen, että hei tehdään vuodeksi retailer,

maksatte meille vaikka viisi tonnia kuussa vuoden ajan.

Siinä kohtaa mä oon silleen, että hetkinen, että mä tykkään tehdä projekteina.

Nyt on vaikka tämmöinen iso PR-tempaus nimekään partnerin kanssa,

että me otetaan teidät kolmeksi kuukaudeksi, tehdään kaikki,

visuaalit kuntoon, rakennetaan se tarina, tehdään ne reaktiiviset kuuettaat,

tehdään se kaikki median suuntaa, pitchaaminen ja muuta.

Siinä on mun mielestä tosi hyvä, että sä teet sen projektimuotoisesti

ja maksat siitä vaikka 15 tonnia.

Mä olisin just kysynyt, 15 tonnia on sun mielestä hyvä?

Riippuu maasta ja riippuu ihan hirveästi skaalasta.

15 tonnia on aika vähän PR-toimistoa.

Siis kannattaaksen käyttää se siihen, että se hankkii suomalaisen PR-toimiston,

tukholmalaisen PR-toimiston, lontolaisen PR-toimiston vai amerikkalaisen?

Amerikkalaisen PR-toimiston.

Ideaalistihan sä ottaisit, jos sä oot vaikka Suomessa,

sä ottaisit suomalaisen toimiston, jolla on suhteet noihin kaikkiin maihin,

koska se yhteistyö täällä päässä on niin paljon helpompaa ja aika vöhykkä.

Onko tuollaisia toimistoja?

Mä suosittelen Baamlaa mun mielestä.

Anna Bridgkin meininki siellä on aivan loistava.

Toinen slassin tuote.

Hyötyykö founderit sun mielestä jonkunnäköisestä tällaisesta speaker prepistä?

Hyötyy, ehdottomasti.

Mun mielestä, mä tiedän itekin, että jos mä harjoittelen jotain asiaa

ja kun mä menen tekemään tämän asian, niin se lopputulos on paljon parempi.

Ja kyllä mun mielestä kannattaa aina treenata.

Etenkin jos sä oot menossa puhumaan live-yleisön eteen,

koska se on jännittävä tilanne harjoitella sitä.

Me ollaan tehty ihan vaikka jonkun Mikinkin kanssa sitä,

että pistetään kamera sen naamaan eteen ja mä olen sen,

no niin puhu, että se treenaa sitä läpi.

Kyllä se ehdottomasti kannattaa.

Jos sä nyt ajattelet, että täällä on vaikka nuoria founderit, jotka kuuntelee,

niin miten sä, kun sä oot ehtinyt katsoa tätä ja vaikka just Mikiä aika läheltä

tai vaikka Panasen Ilkka aika läheltä, molemmat ehkä Suomen top kaksi kommunikoijaa.

Niin millä tavalla, jos nyt oot 19-25-vuotias founderi,

niin kymmenen vuoden päästä sä oot yhtä hyvä kuin Miki tai Ilkka.

Mitä toimii sun pitäisi nyt tehdä?

Joo, treenii, treenii, mutta pitää ensin lähteä miettimään,

että mitä siinä treenaa.

Se tavallaan, mun mielestä yksi tosi hyvä tapa on katsoa muut hyviä puhujia,

katsoa muutamia teille talkkeja.

Katsoa vaikka sitten jotain, Miki oli slushissiin, Harry Stemmingsin podcastissa,

se on ollut täälläkin.

Katsoa, miten muut puhuu.

Sitten tekee itselleen tosi selväksi sen puheenrungon.

Mulle on joskus joku sanonut silleen, että aina ennen kuin menee puhua,

sun pitäisi miettiä, mitkä on ne kolme lausetta, mitkä sä haluat, että ihmiset muistivat.

Sitten kirjoitat kirjaimellisesti alas.

Nämä on ne kolme lausetta, mitkä mä haluan tämän puheen aikana sanoa.

Sen takia, että sitten kun sä meet sinne lavalle ja sun pää lyö tyhjää,

sä ainakin muistat, että sulla on ne kolme lausetta ja sä löydät ties niihin.

Hyvä puheenrunkohan on tosi usein semmoinen, että sä aloitat silleen,

että hei, mä tulen puhua teille tänään näistä asioista, let's go.

Sitten sä puhut ne asiat ja loppuun sanot, että hei, mä kerroin teille tänään nää asiat.

Ihan tällainen perus, tämä opettiin jo yliopistossa, musta se on ihan todella hyvä.

Sitten sä kirjoitat itsellesi sen perusrungon ja sitten aina, aina, aina,

kun sä meet mihinkään puhumaan, kuka on se yleisö?

Kenelle sä oot sinä päivän puhumassa?

Jos se on lauma opiskelijoita, sä yrität inspiroida niitä yrittäjien uralle.

Se on ihan erilainen puhe kuin vaikka sitten nää sun kriittiset watchdogit

jostain ihmisoikeusnäkökulmasta.

Ja aina ennen kuin sä meet puhumassa, sä mietit, että mitä mä haluan,

että tälle yleisölle jää mieleen.

Kirjoitat sen alas ja treenaat sen läpi.

Mä ite ihan tosi usein teen ihan skriptin.

Mä kirjoitan sen, mä en välttämättä ikinä lue sitä, mutta mä oon ajatellut sen skriptin.

Sitten mä katson ne slaidit siihen viereen.

Tarviiko slaideja välttämättä? Haluaako sinne sanoa?

Hän ei kykene kuuntelemaan ja katsoa hirveästi samaan aikaan.

Se kannattaa myös miettiä, että mihin sä haluat ihmisten huomioon keskittyä.

Sitten vaan harjoittelee.

Yksi tosi hyvä tapa on laittaa kamera ja nauhoittaa itseänsä.

Se on ihan hirveetä. Se on ihan kamalaa katsoa itseä treenaamassa ja puhumassa.

Mutta se on todella tehokas tapa.

Mä oon sitä mieltä, että suomalaiset founderit keskimäärin käyttää kaikkeen tähän,

mitä sä oot kuvannut, todella liian vähän aikaa.

Siis...

Mä oon sitä mieltä, että suomalaiset founderit keskimäärin käyttää kaikkeen tähän,

esimerkiksi tuotelanserauksen tekeminen on semmoinen, että kirjoitetaan pressiriliissi,

sitten mietitään vähän, että olisiko sulta ilman pari toimittajakontaktia,

kelle tätä voisi puskea.

Sitten se tavallaan tehdään ja sitten joku tekee jonkun somepostauksen aamuhämärissä.

Ja that's it.

Eli siitä ja kaikki toi tavallaan mietintä ja toi tavallaan, että tää on iso juttu,

ja tää tehdään kunnolla monikaunan vaiheessa pois.

Eli mun suositus perustuen siihen, mitä sä sanoit, on se, että tää on samanlainen

täski kuin tuotteen kehittäminen tai kuin featurein tekeminen

tai joku tekninen asia tai muu, joihin suhtaudutaan yleensä aika kovalla vakavuudella

ja huolellisuudella.

Ja sitten nää PR-jutut vaan vähän niin kuin tavallaan heitetään.

Ja sitten toinen on nää esiintymisten muut, niin mun mielestä suomalaiset founderit

esimerkiksi käyttää erittäin vähän aikaa pitchidekkien tekemiseen

ja niiden harjoittelemiseen.

Ja mä oon niin kuin huomannut sen, että kaikista parhailla meidänkin firmoilla

niillä on sekä se bisneskunnossa, että niillä on se dekki hierottu ihan minttiin.

Ja sen lisäksi se on harjoiteltu, vaikka ei välttämättä edes tarviisi.

Ja se on sellaisen huippufirman tunnusmerkki, että kaikki materiaali, mitä se tekee ja muuta,

niin se on aivan ikään kuin huippua, vaikka ei se välttämättä edes tarttisi.

Mä sanon vaan sen vielä, että ehkä myös siinä harjoittelussa pitää muistaa se,

että ihmisethän muistaa sen tunteen, minkä sä niissä herätät.

Ne ei välttämättä muista, mitä sä sanot.

Että ei myös se, että se on harjoiteltu ja se tulee sieltä kuin robotti,

mutta myös, että sä toisit siihen jotain aitoa ja jotain tunnetta.

Noin, nyt sä saat kertoa sun ruutun, sori Timo.

Nyt tulee tunnetta.

Tää on tällainen mediasyklin siinä ankeusvaiheessa oleva founderi, kun kaikki kritisoi sitä.

Se miettii itsekseen jossain kammiossa, että onko tässä mitään järkeä.

Oon yksin unohtuneena kovain, vai uuden kiilon taakse jäin.

En tiedä, on kauan siitä, kun itseni lehden kannessa näin.

Vai lienenkö unessa nähnyt, kun kultakirjaimin oli lehti nimeni sivuilleen

pannut, hallitsijaan istuimin.

Ehkeen ole koskaan lehdessä ollutkaan, te kiiltokuvaa katsoitte lain.

Nyt rotankolossa homeiseen kannikkaan on tyytyminen mun vain.

Mikä on kohtalon viestilie, sen PR muotoilee sulle.

Tuskan keskeltä voihkaise kunnolla vaan, anna armoa media mulle.

Tuli kova, hyvä Timo.